On torstaiaamu ja kello lähentelee kymmentä. Kirkkotilan tuulikaappiin ilmestyy pieniä ja vielä pienempiä sekä isoja jalkineita. Vaatenaulakoilta kuuluu iloista puheensorinaa

Odotettu breikki arjen keskellä

On torstaiaamu ja kello lähentelee kymmentä. Kirkkotilan tuulikaappiin ilmestyy pieniä ja vielä pienempiä sekä isoja jalkineita. Vaatenaulakoilta kuuluu iloista puheensorinaa ja lasten kikattelua. Sastamalan Vammalassa on alkamassa Äitiparkki. Se on Vammalan seudun Kansanlähetyksen organisoima äitien yhteinen ”hengähdyshetki”, johon kokoonnutaan kouluaikoina viikoittain.

Alkuhartaus äitiparkissa

Alkuhartaus äitiparkissa

Yhteinen hiljentyminen

Parkki alkaa, kuten aina, yhteisellä lasten hartaudella, jonka toteuttaa Anita, yksi äideistä. Hän kertoo  ”Anna kulkee enkelin kanssa” -kirjasta  seuraavaa :
”Anna oli saanut synttärilahjaksi kirjan. Pikkuveli sai kirjan käsiinsä ja suttasi ja väritti sitä. Tästä Annalle tuli erittäin paha mieli ja hän tuumasi: ”En ikinä anna anteeksi, en ikinä…” Annan äiti tyynnytteli lastaan ja kertoi, miten tärkeää olisi antaa anteeksi. Siihen voi pyytää Jeesukselta apua.
Tuli ilta ja Anna meni nukkumaan. Hän ei saanunutkaan unta; päivän tapahtuma vaivasi mieltä. Annan suojelusenkelinsä tuli hänen luokseen ja kuiskasi : ’Annathan anteeksi pikkuveljellesi, koska Jeesuskin on antanut anteeksi kaikki sinun mököttämisesi, pahat sanasi ja muut.’ Sitten Anna nukahti kuitenkin ja heräsi vasta aamulla pikkuveljen palikkaleikkeihin. Pikkuveli pyysi Anna mukaan leikkiin. Ennen leikkiin mukaan menemistään Anna siinä pyysi anteeksi. Annan koko olemuksen valtasi helpotus ja riemu.”

Lapset kerääntyvät pöydän ympärille, ja alkaa kova puhallusoperaatio, jonka tavoitteena on saada hartauden ajan palanut kynttilä sammumaan. Monen yrityksen jälkeen kynttilän liekki vihdoin sammuu. Sitten lauletaan yhdessä ”Jumalan kämmenellä ”. Laulun aikana lapset saavat opetella lähetystyötä. He sujauttavat roposensa säästöpossuun. Eräs äiti antoi pojalleen paperirahan laitettavaksi kolehtiin. Poika tuumasi: ”Äiti, anna rahaa, äläkä vain paperia.” Tuotto menee parkin oman kummilapsen hyväksi, joka on Kansanlähetyksen kautta saatu Jitu-tyttönen Etiopian Limusta.

Atte, Elias ja Kerttu

Aikuisille ja lapsille omaa ohjelmaa

Nyt on tullut aika, jolloin äidit siirtyvät oven toiselle puolelle ja lapset jäävät leikkimään Leenan ja Marja-Liisan kanssa. Kohta lelulaatikoiden sisältö täyttää koko huoneen, kun alkaa parkkitalon valmistus ja kotileikki. Pienimmät konttaavat omien lelujensa kanssa lattialla.

Rakosellaan olevan oven takana alkaa Maija  Forssin pienen alustuksen jälkeen keskustelu. Tänään pohdinnan aiheena on rajat: Mitä rajoja lapsilla tulee olla ja miten ne saadaan toimimaan ilman suurempaa erimielisyyttä? Mitä Raamattu puhuu rajoista? Tosi kinkkisenä kysymyksenä pohdittiin, miten kertoa rajat lapsille, kun muu ympäristö toimii toisin.

Äidit 28.1.2036
Parkki merkitsee paljon

Äidit kertovat ajatuksiaan tästä toiminnasta:
”Odotettu breikki arjen keskellä.”
”Tämä on vertaistukiryhmä minulle. On kallisarvoista saada jakaa arkielämän asioita muiden samanmielisten kanssa.”
”Täällä ei koe olevansa kummajainen, kun tuo esille Raamatun näkökulman käsiteltäviin asioihin.”
”Tämä kokoontuminen on minulle myös uskonelämän hoitamista, koska äitiyden ja vanhemmuuden kysymyksiä pohditaan hengellisestä viitekehyksestä käsin ja kun vielä kerran kuussa on hengellinen opetus.”
Eräs äiti jatkaa: ”Osoittaahan tämän kokoontumisen tärkeyden jo sekin, että parkki on pyörinyt jostakin vuoden 2010 paikkeilta alkaen. Silloin nimittäin Purolan Marja-Liisa palasi Vilhonsa kanssa Vammalaan. Hänen sydämensä paloi innosta tehdä jotakin äitien jaksamisen eteen… Siitähän tämä kuulemani mukaan alkoi.”
Mukana oleva isä lisää: ”Täällä lapsi kasvaa uskovien yhteyteen – seurakunnan yhteyteen – kun on alkuhartaus, hengellisiä lauluja, ruokarukous.” Isä lisää vielä: ”Niin ja onhan kerran kuussa sen kuukauden aikana syntyneiden lasten synttärit ja heille annetaan lahjaksi ikään sopiva lasten Raamattu”.

Kirsti ja Aire keittiössä

Kirsti ja Aire keittiössä

Ennen puoltapäivää huoneeseen leijailee, vilkkaan keskustelun sekaan, herkullinen ruuan tuoksu. Se virittää ruokahalun, oven takaa äidille tullaan kertomaan kuiskaten: ”Mun on nälkä!” Ei muuta kuin käsien pesulle ja ruokailutilaan, josta pian kuuluukin ponnekas laulu: ”Käy siunaamaan, käy Jeesus siunaamaan. Mun ruokani ja juomani…”  Käsillä on parkin loppuhuipennus eli ruokailu.

Monen äidin mielestä on oleellisen tärkeää saada kerran viikossa tulla valmiiseen ruokapöytään. Ruuan valmistelupuuhissa ahertaa vuorollaan keittiössä viisi kuusi vapaaehtoista. Ruokapöytä on äideille myös monen yhteisen asian jakamisen paikka. Siitä ei kiirehditä pois.

Lapset juoksevat leikkihuoneeseen jatkamaan ehkä kesken jääneitä leikkejään ja kertomaan ”tädeille” asioitaan. Parkin lopuksi äidit houkuttelevat lapset pukemaan ja sanomaan ”Heippa!” toisilleen ja parkin tädeille.

Teksti ja kuvat: Raija Majanen, Sastamalan Kansanlähetys