Tällä kertaa minulla on ilo esitellä 94-vuotias Salme. Lasnamäkeläisen sosiaalitalon kotihoidon työntekijä ohjasi meidät Aiven kanssa toissapäiväisellä haastattelun-metsästysretkellämme hänen ovelleen.

Salmen keittiön ikkunasta näkyy lähiön keskelle jäävä pieni metsikkö.

Minu Lasnamäe osa 10/12

Tällä kertaa minulla on ilo esitellä 94-vuotias Salme. Lasnamäkeläisen sosiaalitalon kotihoidon työntekijä ohjasi meidät Aiven kanssa toissapäiväisellä haastattelun-metsästysretkellämme hänen ovelleen. Kirkassilmäinen Salme avasi oven rohkeasti, kutsui meidät peremmälle ja oli valmis kertomaan oman tarinansa suomalaisillekin. Reippaan olemuksen perusteella luulimme häntä parikymmentä vuotta nuoremmaksi, mutta pakko oli lopulta uskoa, että hänestä oli tullut jo 1990-luvulla vanhustentalon asukas!

”Synnyin Jõhvissa, Itä-Virossa, mutta olen asunut seitsenvuotiaasta asti Koplin kaupunginosassa Pohjois-Tallinnassa. Tein elämäntyöni kirjanpitäjänä. Eläkkeelle jäätyäni olin vielä ystävän houkuttelemana osa-aikatyössä Pelgulinnan synnytys-sairaalan narikkavahtina. Pesti venähti suunniteltua pidemmäksi, ja lopetin työt vasta 72-vuotiaana. Silloin olin jo muuttanut tänne Lasnamäelle.

Metsikön kiertävä kävelytie on suosittu ja sopivan pituinen ulkoilureitti lähiseudun ikäihmisille.

Olin ollut asuntojonossa jo 19 vuotta. Puinen pienkerrostalo, jonka toisessa kerroksessa asuin, oli päässyt huonoon kuntoon. Kun tämä vanhuksille tarkoitettu yhdeksänkerroksinen talo oli juuri valmistunut, eräs naapurini sai tästä asunnon ja kertoi, että viereinen huoneisto oli vielä vapaa. Marssin silloin oitis kaupungin asuntotoimistoon ja pyysin, voisinko minäkin saada täältä uuden kodin. Minulle sanottiin, että nämä asunnot oli varattu sellaisille, jotka olivat todellisessa tarpeessa. Vakuutin heille, että minä olin juuri sellainen, sillä Koplin asunnostani puuttuivat kaikki mukavuudet. Jopa puuliiteri oli purettu, eikä ollut enää paikkaa, johon varastoida talven lämmityspuita. Sain myönteisen päätöksen.

Ensimmäiset asukkaat olivat tulleet tänne kesäkuussa 1992. Minä muutin yksiööni helmikuussa 1993, vain muutamaa päivää ennen kuin täytin 70 vuotta. Kattovalaisimia ei vielä ollut, mutta verhotangot ja verhot ehdin viritellä ennen sitä, kun ystävien toiveesta juhlimme syntymäpäivää uudessa kodissa. Kotiutumista helpotti paljon se, että vieressä asui vanha tuttava ja muutenkin muodostimme omassa käytävässämme aivan kuin suuren perheen. Vastapäätä asuva leskimies oli meille naapureille suureksi avuksi monissa käytännön asioissa.

Katlerin lähiön keskelle valmistui pari vuotta sitten iso liikuntapuisto, jossa riittää laitteita monenikäisille, vauvasta vaariin.

Nyt kaikki tuonaikaiset naapurit ovat jo kuolleet. Joidenkin pitempään talossa asuneiden kanssa tulee juteltua pihalla tai rappukäytävässä, mutta enää ei ole samalla tavalla tapana piipahtaa naapurin luo kylään. Pari entistä koulutoveria asui myös tällä samalla alueella, mutta hekin ovat jo kuolleet. Mielelläni kävisin enemmän ulkona, mutta jalat eivät tahdo enää oikein totella eikä pukeutuminen suju niin sujuvasti kuin ennen. Vanhuus ei tule yksin!

Elämä talossa on muuttunut vuosien varrella, kun asukkaat ja työntekijät ovat vaihtuneet. Alkuvuosina oli enemmän yhteistä toimintaa, oli jouluateriakin ja jokaiselle joulupaketti. Seinällä oli lista, milloin kenelläkin on syntymäpäivä, ja kerran kuukaudessa pidimme yhteiset juhlat. Nyt sellaisia perinteitä ei enää ole. Tuli uusia asukkaita, jotka eivät halunneet syntymäpäiväänsä näkyviin. Enää tämä ei myöskään ole pelkkä vanhustentalo, vaan asukkaiden joukossa on myös työssä käyviä ja lapsiperheitä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen olooni. En voisi kuvitella asuvani vielä entisessä kodissani. Siellä puut piti kantaa pihan perältä toiseen kerrokseen, ja käytävässä oli koko kerroksen yhteinen vessa ja vesihana. Täällä ei ole lämmityshuolia. Kotihoidon työntekijät alakerrassa auttavat arjessa tarpeen mukaan. Tiistaisin ja perjantaisin on kauppapäivä. Kävinkin juuri viemässä alakertaan ostoslistan, ja hoitaja käy huomenna kaupassa hakemassa tilaamani tavarat. Lääkärireissuille olen saanut saattoapua, esimerkiksi alkuvuoden kahteen kaihileikkaukseen. Näkö kirkastui kummasti, kun molemmat silmät on leikattu.

Asuntokin olisi remontin tarpeessa, mutta minusta ei ole remontoijaksi. Seinillä on vielä samat tapetit, jotka silloin uutuuttaan tuli laitettua ja huonekalutkin ovat samat. Vaan eivätköhän nämä palvele minua vielä niin kauan kuin tarvitaan!”

Muutama varis varaili jo äänekkäästi parhaita pesäpaikkoja koivunlatvoista. Keväällä ja kesällä lehto tarjoaa varmasti monipuolisia lintukonsertteja viereisten sosiaalitalojen asukkaiden iloksi.

Teksti ja kuvat: Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 1/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 2/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 3/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 4/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 5/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 6/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 7/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 8/12, Kirsti Malmi

Minu Lasnamäe 9/12, Kirsti Malmi

Kirsti Malmi on Kansanlähetyksen lähetti Virossa. Voit tutustua häneen ja tilata uutiskirjeen tästä linkistä.

Lue lisää Kansanlähetyksen työstä Virossa.

Kansanlähetyksen talvikeräys 2017 kohdistuu lähetystyöhön Virossa teemalla ”Algamas on midagi uut”. Keräämme varoja seurakuntaa perustavan työn mahdollistamiseksi Tallinnan Lasnamäellä. Lahjoita sinäkin toivoa ja evankeliumin mahdollisuus Viroon:

Lahjoita tähän työhön: