Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan

Lähetystyö Virossa

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Kun nuorena valmistuimme lähetystyöhön lähtöön, meillä oli mieli ja maailma avoinna. Lähetysjärjestömme Kansanlähetys päätti lähettää perheemme aivan lähelle Viroon, Põltsamaan kaupunkiin. Tuolloin vuoden 1995 alussa elettiin vielä itsenäistymiseen liittyvän herätyksen loppuvaiheita. Muistelen kiitollisena Virossa vietettyjä vuosia 1995−2004 ja 2008−2010, jolloin asuimme Põltsamaalla, Tartossa ja Tallinnassa.

Virossa on vanha kristillinen kulttuuri, josta kertovat myös Tallinnan matkailijaa tervehtivät kirkontornit. Tässä on muutamia Viron kirkkohistoriaan liittyviä käännekohtia:

  • 1100-luvulla Viro omaksui kristinuskon.
  • 1500-luvulla luterilainen uskonpuhdistus.
  • 1700-luvulla Viroon saapui voimakas herrnhutilainen herätysliike.
  • 1940-luvulta Neuvostoliiton aika.
  • 1980-luvulla vapauden tuulet.
  • 1991 Viro itsenäistyi.

Neuvostoliiton aikakausi

Erityisesti Neuvostoliiton miehityksen aika vuosina 1940−1991 oli Viron kristikunnalle vaikeaa. Silloin:

  • Kirkkoja suljettiin.
  • Kristittyjä vainottiin.
  • Toimintaa rajoitettiin (jumalanpalvelukset, toimitukset ja musiikkitoiminta sallittiin).
  • Seurakuntien jäsenmäärä väheni voimakkaasti; nuoret ja työikäiset katosivat seurakunnista, erityisesti 1960-luvulta alkaen, kun uusi Neuvostoliiton muokkaama sukupolvi ei liittynyt kirkkoon.
  • Seurakunnat menettivät omaisuutensa.
  • Seurakuntien verotus oli kovaa.
  • Papistosta suuri osa pakeni, osa vietiin Siperiaan; vain osa pystyi jatkamaan työtään.
  • Uuskonnonopetus poistui kouluista.
  • Alle 18-vuotiaiden kristillinen opetus kiellettiin. Myös rippikouluopetus.
  • Suhteet ulkomaiden kirkkoihin ja kristittyihin olivat vähäisiä.

Viron uskontokuva nyt

Viron väitetty olevan ”Euroopan pakanallisin valtio” ja ”maailman vähiten uskonnollinen maa”. Näitä voi olla vaikea mitata, mutta uskonto (kristinusko ja muut) näkyy ihmisten arjessa todella vähän.

Valopilkkuna on kuitenkin se, että seurakuntia ja kristittyjä on olemassa. Virossa julistetaan evankeliumia vapaasti kirkoissa ja mediassa. Työn mahdollisuuksia kirkoilla on paljon.

Viron suurimmat kirkot ovat luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Molemmat ilmoittavat jäsenmääräkseen yli 10 prosenttia virolaisista. Tarkkaa jäsenmäärää ei ole tiedossa. Vuosittaisen jäsenmaksunsa maksavia aikuisia luterilaisen kirkon seurakunnissa on noin 30 000. Virossa on myös evankelisten kristittyjen ja baptistien liitto (EEKBL) ja helluntaikirkko, joihin kuuluu yhteensä vajaat 10 000 jäsentä. Katolisia kristittyjä on jonkin verran vähemmän.

Viron evankelisluterilaisessa kirkossa on

  • 167 seurakuntaa.
  • 12 rovastikuntaa.
  • Arkkipiispana Urmas Viilma, ja piispoina Einar Soone, Joel Luhamets ja Tiit Salumäe.
  • Ulkomailla asuvien virolaisten piispa on Andres Taul, joka johtaa eri puolilla maailmaa olevia 40 seurakuntaa.
  • Kirkossa on noin 220 pappia (piispat, papit, diakonit).

Kansanlähetyksen lähetystyö Virossa

1960-luvun lopussa Kansanlähetys aloitti työn Virossa, kun maa oli vielä osa Neuvostoliittoa. Seurakuntiin toimitettiin kristillistä kirjallisuutta, Raamattuja ja diakonista apua. Työ muuttui vapaammaksi 1980-luvun lopulla. ja silloin järjestimme seurakunnissa maallikko- ja pyhäkoulutyön kursseja. Kansanlähetys järjesti ensimmäiset aktiomatkat Viroon heinäkuussa 1990 ja lähetti sinne ensimmäisen lähetystyöntekijänsä elokuussa 1991. Virossa on työskennellyt 14 Kansanlähetyksen lähetystyöntekijää.

Tällä hetkellä Virossa toimivat Mirva ja Kai Lappalainen sekä Kirsti Malmi.

Miksi teemme lähetystyötä Virossa?

Jeesus antoi käskyn julistaa evankeliumia kaikille kansoille ja jokaiselle ihmiselle.

  • Meillä on kutsu Viron kirkolta ja seurakunnilta.
  • Virossa on vähän kristittyjä.
  • Sukulaiskansana virolaisilla on erityinen asema.
  • Viron venäläisten parissa on vain vähän hengellistä työtä.
  • Erityisesti lasten ja nuorten parissa on vähän kristillistä todistusta.
  • Meidät on kutsuttu perustamaan uutta seurakuntaa Tallinnan suurimpaan kaupunginosaan Lasnamäelle.

Jos haluat olla tässä työssä mukana, voit tehdä muun muassa seuraavaa:

Lahjoita tähän työhön:


Mika Tuovinen
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen lähetysjohtaja, joka on sekä Viron että lähetystyön sympatisoija.