Olin järjestämässä äitini siunaustilaisuutta, ja minulle soitti kanttori. Hän halusi tietää, mitä virsiä tilaisuudessa laulettaisiin. Toinen, ruotsinkielinen virsi meni läpi

Liiallista varovaisuuttako?

Olin järjestämässä äitini siunaustilaisuutta, ja minulle soitti kanttori. Hän halusi tietää, mitä virsiä tilaisuudessa laulettaisiin. Toinen, ruotsinkielinen virsi meni läpi ensimmäisestä ehdotuksesta,  mutta kun aloin ehdottaa virttä 600 suomenkielisenä, tulin ensimmäistä kertaa törmänneeksi henkilöön, joka totesi parin säkeistön olevan mahdollisesti liian synkkiä. Kyseessä kun oli hautajaiset, niin suostuin toisen ja neljännen säkeistön poisjättämiseen.

Avasin virren 600 ja totesin, että aivan turhaan nuo säkeistöt jätettiin pois; eivät ne ketään loukkaisi. Koska olin jo sopinut kanttorin kanssa, en voinut enää perua ja lisätä niitä siunaustilaisuuteen. Mutta pysähdyin miettimään, oliko kanttori koskaan huomannut niitä valoisia toivon ajatuksia, jotka kätkeytyivät Bonhoefferin runoon – juuri niihin pois jätettyihin säkeistöihin.

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

Elämämme ei ole pelkkää voittokulkua. Tulee vastoinkäymisiä töissä, ihmissuhteissa, kotona. Menetyksissämme ja rakkaittemme jättäessä voi olo olla lievästi sanoen ahdistunut. Virren pois jätetty säkeistö olisi tuonut siunaustilaisuuteen uutta toivoa, jonka vain Kristus voi antaa – iankaikkisen elämän toivon.

Raamattukin vahvistaa, että Kristus on jättänyt meille rauhan (Joh. 14:27). Samainen raamatunkohta sanoo, että meillä on “maailmassa ahdistus”.  Tämä toivo tuli kyllä esiin niissä raamatunpaikoissa, joita pappi luki omassa puheessaan.

Olemme saaneet kutsun kulkea uskon tietä, jolla itse Kristus meitä kuljettaa – tai johdattaa, jos ajattelen paremmin sopivaa sanaa.

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

Joskus ympäröivä yhteiskuntakin tuntuu turmeltuvan niin, ettei hyvästä ole mitään jäljellä. Oikeus olla eri mieltä ja oikeus uskoa Raamatun sanaan ja sen ilmoitukseen asetetaan valtiovallan taholta niin kyseenalaiseksi, että kirkonkin piirissä se ulottuu tavallisen seurakunnan elämään asti.

Bonhoeffer näki varmaan sen, että tämän näkyvän maailman lisäksi on olemassa “toinen maailma” – Jumalan todellisuus. Mieleeni tulee kertomus Vanhan testamentin profeetta Elisasta. Siinä profeetan kanssamatkustaja oli vaipunut epätoivoon, kun sotajoukot olivat saartaneet heidät (2. Kun. 6:17). Tilanteessa palvelija sai nähdä sen, mitä profeetta jo näki – tulisia vaunuja ja tulisia hevosia heidän ympärillään.

 

Me tarvitsemme niitä, jotka uskossa näkevät Jumalan todellisuuden ja ovat täynnä toivoa huomispäivästä. Tällaiset ihmiset näkevät Jumalan avun tässä hetkessä, ja heillä on myös voimakas näky tulevasta taivaan valtakunnasta ja  he voivat ikään kuin kuulla sen uuden virren, jota taivaassa kerran veisataan (Ilm. 5:19)

Mietin vielä, ketä nuo iankaikkisen toivon sanat olisivat ahdistaneet. Olemmeko liian arkoja ja varovaisia kertomaan siitä, että jossakin vaiheessa astumme rajan yli, kuten äitini, ja sitten alkaa toinen todellisuus, joka antaa ilmoituksia itsestään tapahtumien, ajatusten mutta ennen kaikkea Raamatun sanan kautta. Ollaan mieluummin herkkiä kuulemaan, mitä kaiken Luoja haluaa meille sanoa.

Mikael Halleen
kirjoittaja toimii hallintojohtajana Kansanlähetyksen keskustoimistossa