”Kun me ollaan tapeltu välitunnilla, on tosi vaikeeta antaa anteeksi muille”, analysoi eräs yhdeksänvuotias koululainen kristillisen etiikan pääkohtia. Olin juuri

Lapset etulinjoilla

”Kun me ollaan tapeltu välitunnilla, on tosi vaikeeta antaa anteeksi muille”, analysoi eräs yhdeksänvuotias koululainen kristillisen etiikan pääkohtia. Olin juuri pitänyt lähes tunnin kuvallisen esityksen Israelista, Jeesuksen kotimaan maisemista, ja evankeliumista. Lapset innostuivat jakamaan omia esityksestä nousevia ajatuksiaan.

Teemaksi oli noussut luokan lasten omasta aloitteesta juuri tuo anteeksiantamisen vaikeus, koska puhuimme Getsemanen ja Öljymäen kuvien yhteydessä siitä, mitä Jeesus opetti ja miksi hän kuoli puolestamme.

Yllättävän paljon lapset haluavat tietää uskosta. Lapsi uskoo luonnostaan taivaalliseen Isään. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta, kuten Jeesus opetti.

Erään tarinan mukaan muuan ateistiprofessori oli kertonut kuusivuotiaalle lapselleen, että maailma on syntynyt itsestään eli alkuräjähdyksestä. ”Wau, Jumala oli varmaan tosi ihmeissään, kun räjähti” , tuumasi lapsi. Ateisti-isä naurahti ja ajatteli, että kyllä se tuosta ajatuksesta luopuu, kun saa tietoa. Varmasti luopuukin, ellei  saa tukea uskolleen meiltä muilta.

Nykyajan koulumaailmassa halutaan varjella lapsia aivopesulta, ja moni lukee kristillisen uskontokasvatuksenkin sellaiseksi. Evankeliumin ja anteeksiantamuksen sijaan tarjotaan humanismia ja suvaitsevaisuutta. Olin hämmästynyt Suomeen tullessani, miten paljon yhteiskuntamme on muuttunut muutamassa vuodessa – kuinka nopeasti siitä, mikä ennen oli hyvää, on tullut jotain sellaista, mistä pitäisi varoittaa ja varjella jälkikasvua.

Eräässä toisessa maalaiskunnassa, missä olin vierailulla, huolestunut äiti kertoi tyttärensä tuntemuksia koulun sukupuoliopetuksen  jälkeen. Tyttö oli kysynyt itkien: ”Enkö mä olekaan enää tyttö? Onko mun pakko alkaa pojaksi?” Toiselle tytölle luokassa oli jäänyt mielikuva, että jos hän vastustaa tätä uutta suvaitsevaisuus-opetusta, hänet tuomitaan suvaitsemattomaksi ja suljetaan ulkopuolelle. Moderni kasvatus voikin olla hyvin julmaa ja anteeksiantamatonta, jos ajattelee vanhan kaavan mukaan.

Lapset ovat tulilinjalla muuallakin maailmassa. Israelin televisiossa näytetttiin videopätkiä Hamasin organisoimalta kesäleiriltä Gazan alueelta. Vaikken arabiaa ymmärtänytkään, kävi selväksi, mikä oli päätavoite lasten ”virikkeellisessä” kasvatuksessa. Kosto! Oman yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen olivat tarjolla vain aseeet, pommit ja sodan ihannointi. Toisessa videossa pakolaisleirillä haastateltiin muslimioppilaita kysyen, miksi he haluavat isona. Aika moni haluaisi oppia käyttämään oikeita aseita ja päätyä marttyyriksi.

Aseita he tarvitsevatkin, mutta aivan toisenlaisia kuin aseteollisuus tuottaa. He tarvitsevat työkaluja vaikeidenkin asioiden käsittelyyn, tietoa anteeksiantamisen ja evankeliumin sanoman kaiken räjäyttävästä voimasta. He tarvitsevat yksinkertaista Vapahtajan henkilökohtaista tuntemista, joka myös vahvistaa itsetuntoa sellaisena, millaiseksi kukin on luotu.

Israelissa kuulin erään pastorin saarnaavan, että meidän uskovien on varustettava oma jälkikasvumme yhtä tosissamme hyvään kuin evankeliumin vastustajat omansa pahaan. Pupusaduilla on aina paikkansa, mutta niiden varassa ei varusteta etulinjaan.

Parasta varustautumista tulevaan on keskittyä lapsiin. He ovat tulevaisuuden opettajia, tiedemiehiä, poliitikkoja ja kasvattajia – niin Israelissa kuin Suomessakin.

Heidi T.

 

Lahjoita tähän työhön: