#toivo&iloitseJapani

Japanin Kobessa asuva Masako, pohti kastetodistuksessaan: ”Jumalalle kaikki on mahdollista. Vaikeuksien keskellä mieltäni ja sydäntäni eivät pelastaneet psyykelääkkeet tai muut vastaavat, vaan viikoittain kirkossa kuulemani Jumalan Sana. Muistan vaikealta ajalta elävästi sen, kuinka koin kuin minut olisi kirkossa suljettu lämpimästi syliin, jossa saan kokea rauhaa. Sitten tuli aika, että etäännyin kirkosta ja ajattelin, etten enää koskaan voi käydä kirkossa. Se, että pystyin myöhemmin jälleen alkaa käydä lasteni kanssa viikoittain jumalanpalveluksessa, on niin suuri ihme, etten voi ajatella muuta kuin, että se on Jumalan johdatusta.”, Masako kertoo. ”Ilman lähettejä tuskin olisin nyt kristitty”, hän jatkaa kiitollisena.
Masako kastettiin viime vuoden pääsiäisenä kolmen lapsensa kanssa.

Yhä tänään japanilaiset tarvitsevat toivon sanomaa syntien anteeksi saamisesta ja ilosta, joka siitä seuraa. Jeesus voi antaa epätoivoiselle ihmiselle toivon ja ilon, jotka kestävät ja kantavat taivaaseen saakka. Tätä toivoa ja iloa olemme saaneet jakaa Kansanlähetyksen kautta japanilaisille jo 50-vuoden ajan eikä sanoma ole vanhentunut.

Tue työtämme Japanissa, jotta Japanin työ saa jatkua myös seuraavat 50-vuotta!

Keräyksen viite: 73008
Tilinumero: FI14 5043 1920 0034

Tutustu lähetteihimme Japanissa, tilaa uutiskirje ja ryhdy lähettäjäksi!

#toivo&iloitseJapani -keräyksellä 1.7.-31.12.2018 kerätään varoja  Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöiden tekemälle työlle Japanissa.