Työ Etu-Aasiassa

Islam on kristinuskon jälkeen toiseksi suurin uskonto maailmassa. Sillä lasketaan olevan noin 1,7 miljardia kannattajaa. Islamin alue ulottuu Atlantin valtamereltä Pohjois-Afrikan kautta Keski-Aasiaan ja päättää Tyynellä valtamerellä Indonesian suureen saarivaltioon.

Evankeliumin näkökulmasta islamin alue on laiminlyötyä, alueella on suhteellisen vähän kristillistä todistusta satojen miljoonien ihmisten keskuudessa. Kuka tuo heille todistuksen Kristuksesta?

Kansanlähetys on perustamisestaan lähtien muistanut islamin maailmaa, jossa olemme olleet mukana  erityisesti turkkilaisen islamin parissa. Työ on ulottunut myös Keski-Aasiaan ja Pohjois- Afrikkaan.

Turkkilaisten parissa työskentelemme myös Euroopassa mm. Saksassa, jossa asuu noiden kahden miljoonan turkkilaisen vähemmistö.  Muuttoliike tuo kaukana olevat kansat lähellemme. Paljon muslimeja elää Euroopassa diasporassa irrallaan kotiseudustaan. Jotkut heistä ovat kotiovellamme.

Tehtävämme on

–          seurakuntaa rakentava työ suurkaupungeissa

–          henkilökohtainen ihmisten kohtaaminen evankeliumilla

–          kristillisen kirjallisuuden käännöstyö ja jakelu

–          nuoren seurakunnan kouluttaminen uskon perusteisiin

–          tukea kristillisiä TV-ohjelmia

–          diakoninen avustustyö tarpeessa oleville

–          maahanmuuttajien rinnalla kulkeminen

–          tutkimustyö, jossa syvennyttään paikalliseen uskontoon

Tule mukaan rukouksin ja  taloudellisesti tukien!

Juhani Koivisto, aluekoordinaattori

Lue lisää: