Tiesitkö, että Suomessa on noin 350 000 alakouluikäistä lasta? Kuinka moni heistä tuntee Jeesuksen? Kuinka voimme tavoittaa heidät evankeliumilla? Jumala on antanut Kansanlähetyksen

DJJ – Donkki Joka Junnulle

Tiesitkö, että Suomessa on noin 350 000 alakouluikäistä lasta? Kuinka moni heistä tuntee Jeesuksen? Kuinka voimme tavoittaa heidät evankeliumilla? Jumala on antanut Kansanlähetyksen juniorityölle yhden vastauksen tähän kysymykseen.donkki_sateenvarjo

”Suuri unelmamme on, että jokainen Suomen alakouluikäinen lapsi saisi tutustua Raamattuun.  Totetutamme tätä näkyä  Donkki-lehden avulla.” kertoo juniorityön vastaava työntekijä Niina Kultalahti-Nikamaa.

Donkki on raamatunlukulehti, joka ohjaa lapsia Raamatun lukemiseen ja käytäntöön laittamiseen helpolla ja innostavalla tavalla. Kesäkuussa 2015 aikaisemmin tilauslehtenä toimitettu lehti uudistettiin  ja sen ilmaisjakelu Suomessa aloitettiin. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

”Jaamme Donkki-raamatunlukulehteä lapsille kaikkialla Suomessa ilmaiseksi piirijärjestöjemme, paikallisseurakuntien ja erilaisten tapahtumien kautta.” kertoo Niina.

”Lähdethän mukaan suureen unelmaamme, miettimällä kenelle voisit tilata Donkki-lehden tai missä voisit sitä jakaa?”

Voit mahdollistaa lehden tekemisen, painamisen ja jakelun lahjoittamalla Donkki Joka Junnulle – kampanjaan. 20 € lahjoituksella mahdollistat vuosikerran jakamisen yhdelle lapselle!

Kiitos lahjoituksestasi!

Tutustu Kansanlähetyksen junnutyöhön tästä linkistä.

Anna lahjasi tähän työhön:


Lähetystyö