Istumme Etiopian Mekane Yesus -kirkon seminaarin uudessa kahvilassa Addis Abebassa. Pöydän toisella puolella istuu tämän maailman suurimman luterilaisen kirkon uusi

– Lähetysnäkyä toteutetaan kehittämällä lähetysstrategiaa, tunnistamalla uusia lähetysalueita, rekrytoimalla uusia lähettejä, kouluttamalla heitä sekä lähettämällä heidät työhön, kertoo Mekane Yesus -kirkon uusi lähetysjohtaja, pastori Tilaye Daba. Valokuva: Esko Siljanen.

Lähetysnäkyä toteuttamassa

Istumme Etiopian Mekane Yesus -kirkon seminaarin uudessa kahvilassa Addis Abebassa. Pöydän toisella puolella istuu tämän maailman suurimman luterilaisen kirkon uusi lähetysjohtaja, pastori Tilaye Daba. Hänen kohtaamisensa on helppoa ja luontevaa; siitä kertovat hymyilevät kasvot pöydän toisella puolella.

Nuorena saatu usko

Pastori Tilaye syntyi 47 vuotta sitten Bedelen kaupungissa läntisessä Etiopiassa tuomarin seitsenlapsiseen perheeseen. Hän sai viettää lapsuutensa koulutetussa perheessä. Vanhemmat kuuluivat ortodoksikirkkoon. Hän muutti 12 vuoden iässä pääkaupunkiin, jossa hän asui vanhemman veljensä kanssa ja kävi lukion. Ylioppilastutkinnon suoritettuaan hän pääsi Addis Abeban yliopistoon opiskelemaan maantiedettä.

Pastori Tilayen veli oli tullut jo aikaisemmin uskoon. Hänen kehotuksestaan Tilaye alkoi käydä Mekane Yesus -kirkon Entoton seurakunnassa, jossa hän tuli uskoon ja sitoutui seurakunnan toimintaan. Hän oli aktiivisesti mukana seurakunnan nuorten ryhmässä, rukouspiirissä ja kuorossa ja piti puheita kotikokouksissa.

Kokemus ja perhe kasvavat

Entoton seurakunta havaitsi nuoren miehen palavan uskon ja kutsui hänet seurakunnan evankelistaksi. Tilaye alkoi opiskella teologiaa Mekane Yesus -seminaarissa työn ohella. Hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon ja hänet vihittiin seurakunnan apulaispastoriksi vuonna 1998. Tilaye oli tuolloin 26 vuoden ikäinen. Samana vuonna hän meni naimisiin.  Perheeseen syntyi kolme lasta.

Pian nuoren teologin tie johti eteenpäin. Hänet kutsuttiin Mekane Yesus -kirkon Keski-Etiopian synodin työntekijäksi. Hänen vastuualueeseensa kuuluivat lapsi-, nuoriso-, diakonia- ja lähetystyö. Tässä tehtävässä hän palveli kirkkoa kahdeksan vuotta, kunnes hänet kutsuttiin takaisin Addis Abebaan vuonna 2006 Mekane Yesus -seminaarin musiikkiosaston dekaaniksi. Tämä tehtävä mahdollisti jatko-opinnot työn ohella Etiopian teologisessa korkeakoulussa (EGST). Parin vuoden kuluttua Tilaye suoritti maisterin tutkinnon.

Vastuu laajenee

Etiopiassa, niin kuin muuallakin, korkeampi koulutus avaa usein ovia lisääntyvälle vastuulle työelämässä. Pastori Tilayen seuraava tehtävä avautuikin Mekane Yesus -kirkon keskustoimistosta. Hänet valittiin töihin koko kirkon diaspora-, lähetys- ja evankelioimistyöstä vastaavalle osastolle.

Lopulta hän oli koko osaston väliaikainen johtaja edellisen viranhaltijan siirryttyä koko kirkkoa johtavaksi presidentiksi. Tästä tehtävästä pastori Tilaye valittiin pitkän kokemuksensa perusteella Mekane Yesus -kirkon lähetysjohtajaksi helmikuussa 2019.

Lähetysnäky

Pastori Tilayen elämänkaari vaikuttaa selkeältä Jumalan johdatukselta. Se kertoo myös miehestä, joka on syvästi sitoutunut Jeesukseen, omaan kirkkoonsa ja sen lähetystyöhön. Minua kiinnostaa kuulla, mikä on lähetysjohtajan oma lähetysnäky? Miten hän aikoo toteuttaa sitä Mekane Yesus -kirkon lähetysjohtajana?

Vastausta ei tarvitse kauan odottaa, pastori Tilaye on sen jo valmiiksi pohtinut. Hän kertoo, että käytännössä kirkko toteuttaa lähetystyötään erillisen lähetysseuran kautta, joka on nimeltään International Mission Society. Lähetysnäyn päätehtävä muodostuu lähetystyöntekijöiden varustamisesta maailmanlaajuista lähetystyötä varten.
– Tätä näkyä toteutetaan kehittämällä lähetysstrategiaa, tunnistamalla uusia lähetysalueita, rekrytoimalla uusia lähettejä, kouluttamalla heitä sekä lähettämällä heidät työhön. Mekane Yesus -kirkko on siis lähetystyöntekijöitä lähettävä kirkko.

Tulevaisuuden suunta

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat valmiina.
– Seuraavien kymmenen vuoden aikana kirkko suunnittelee lähettävänsä viisisataa uutta lähetystyöntekijää maailmalle. Nyt heitä on vasta 14 lähinnä Etiopian naapurimaissa. Suunnitelmissa on myös rakentaa lähetyskoulutuskeskus Addis Abebaan. Kirkolla ei sellaista vielä ole.

Mekane Yesus -kirkon johto palaa lähetystyölle. Se haluaa kaikin tavoin edistää ja kannustaa lähetysseuransa työtä. Myös kirkon lukuisat seurakunnat tukevat lähetystyötä ruohonjuuritasolla.
– Lähetystyö kuuluu kirkon rippikoulun opetusohjelmaan. Pastoreita kehotetaan liittämään lähetysnäyn levittäminen osaksi sunnuntain saarnaa.

Joka vuosi koko kirkossa vietetään tammikuussa lähetystyön sunnuntaita, jolloin kaikissa seurakunnissa kerätään kolehti lähetystyölle. Afrikkalaisten kristittyjen vahva lähetysnäky haastaa meidät suomalaiset pohtimaan omaa sitoutumistamme lähetystyöhön.

Esko Siljanen
Addis Abeba, Etiopia

Voit tukea Siljasten koulutus- ja opetustyötä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 23809.