Useimmille kristityille lähetystyöntekijän lähettäminen ja kannattaminen on osa tavallista elämää uskossa. Antoihan Jeesus lähetyskäskyn meille kaikille yhteiseksi tehtäväksi. Markuksen evankeliumin

Jaska Palomäki ja Niina Kultalahti-Nikamaa Donkki-leirin kiireiden keskellä Lähetyskeskuksessa Ryttylässä.

Lähetyskenttänä Suomi

Useimmille kristityille lähetystyöntekijän lähettäminen ja kannattaminen on osa tavallista elämää uskossa. Antoihan Jeesus lähetyskäskyn meille kaikille yhteiseksi tehtäväksi.

Markuksen evankeliumin sanat ”Julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” voivat herättää mielessämme kuvia kaukaisista eksoottisista heimoista, savimajoista ja pitkistä matkoista. Mutta miksei mielikuvistamme useinkaan löydy kansakunta, josta vain vähemmistö  tunnustaa Jeesuksen Herrakseen? Tämä kansakunta on Suomi. Jumala on lähettänyt meidät julistamaan evankeliumin myös kaikille luoduillensa Suomessa.

Kansanlähetyksellä on 97 työntekijää kotimaassa. Heidän työpanoksensa ansiosta esimerkiksi tavoitamme evankeliumilla yli 5000 nuorta vuosittain, opetamme Raamattua sadoilla eri paikkakunnilla, järjestämme lukemattomia tapahtumia seurakunnissa ja muualla, pidämme yllä lähetyskeskusta Ryttylässä, lähetämme 70 työntekijää ulkomaille, tuotamme kristillistä sisältöä nettiin, radioon ja televisioon, toimimme ympäri Suomen ja teemme paljon muuta evankeliumin hyväksi.

Uskomme Jumalan kutsuneen meidät työskentelemään aktiivisesti Suomen evankelioimiseksi, ja sen tähden ponnistelemme, että voisimme pitää yllä ja jopa lisätä kotimaantyöntekijöiden määrää. Tarve on suuri, vaikka valitettavasti usein kotimaantyöntekijä kokee olevansa kakkosluokan hengellinen toimija ulkomaan lähettien rinnalla.  Työntekijät kotimaassamme tarvitsevat tunnustusta, tukijoita, esirukoilijoita ja rohkaisua. Tämän vuoden aikana yhä useammat kotimaan työntekijämme ovat perustaneet lähettäjärenkaita. Renkaat mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi liittyä heidän tukijoukkoihinsa Suomessa rukoillen, rohkaisten, uutisia lukien, osallistuen ja taloudellisesti tukien.

Suuressamukana.fi -sivustolle olemme perustaneet kotimaantyöntekijöidemme profiileita. Niiden kautta voi tutustua henkilöihin, lukea hieman heidän kutsustaan ja tehtävästään sekä liittyä kirjeen saajaksi, tehdä kertalahjoituksen ja ilmoittautua kuukausilahjoittajaksi. Voit käydä tutustumassa näihin profiileihin täällä. Piirien työntekijöihin voit tutustua piirien omilta sivuilta.

Tästä voit lukea radio- ja tv-työn koordinaattorin Veijo Ollin ajatuksia lähettäjärenkaan perustamisesta:

volli

Minkälainen kokemus on ollut alkaa rakentaa lähettäjärengasta? 

Mielenkiintoinen. Ensimmäisen kirjeen kirjoittamiseen tarvitsin paljon neuvoja ja samoin myös siihen, miten osaisi kutsua mukaan lähettäjärenkaaseen. Oppimisen paikka. Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi vuorovaikutus lähettäjärenkaassa muodostuu. Innolla odotan myös seuraavan kirjeen kirjoittamista – asiaa olisi paljon kerrottavana, mutta ehkä en voi alkaa kirjoittaa lähettäjäkirjoja, kirje riittäköön.

Mitä sinulle merkitsee, että sinulla on lähettäjärengas?

Jokainen tarvitsee rinnalla kulkijoita, myös palkattua hengellistä työtä tekevät. Tarvitsen rukousta, ja työssä mukana olevat tarvitsevat rukousta – tämä tarve on meillä kaikilla. Arvostan suuresti sitä, että niin minun kuin työn puolesta rukoillaan. Jossakin tilanteessa olen selvästi ajatellut, että nyt kyllä joku on rukoillut tämän puolesta. Toisinaan sitä huokaa, että Herra, kutsu nyt joku rukoilemaan puolestani.

Toinen puoli lähettäjärenkaassa on se, että saa tehdä työtä niin, ettei tarvitse työkseen murehtia, onko työnantajalla mahdollisuus maksaa palkkaa. Tässä suhteessa lähettäjärengas merkitsee tulevaisuutta. Hengellistä työtä tehdään kaiken kaikkiaan vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Monien lahjoitusten avulla voin tehdä kokoaikaisesti lahjoittajien kanssa Jumalan valtakunnan työtä.

Miltä tuntuu, kun joku kertoo haluavansa renkaaseesi tai haluaa ryhtyä tukemaan taloudellisesti?

Uskomattomalta ja rohkaisevalta. On Jumalan työtä, että joku kokee kutsua tulla toisen rinnalle, ja Jumalan työtä on myös halu tukea taloudellisesti. Tämä rohkaisee. Emme ole yksin, vaan Jumala on meidän kanssamme – niin sinun kuin minun.

Miksi työsi on tukemisen arvoista?

Raamatun opetus, sen ääreen kutsuminen ja siinä viipyminen ovat asioita jotka laittavat liikkeelle ja uudistavat meitä. Median kautta tätä voidaan tehdä monissa paikoissa, kodeissa, työpaikoilla, sairaaloissa jne. Työllä on merkitys, ja sen toteutumiseksi tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Luukkaan evankeliumin viidennessä luvussa Jeesus nousee Simonin veneeseen ja opettaa kansaa. Miten olisikaan voitu tavoittaa tuossa hetkessä koolla olevaa kansaa, ellei veneen avulla olisi päästy puhumaan suurelle joukolle? Tänä päivänä tuo vene on monesti media.

Ryhtyisitkö itse lähettämään itseäsi?

Hyvä kysymys. Toivoisin, etteivät lähettäjät niinkään kiinnittäisi katsetta minuun – työ on se, johon meitä kutsutaan. Tekijät voivat vaihtua, mutta työn jatkuminen on tärkeää. Lähetyskäskyn toteuttaminen tarvitsee työntekijöitä niin kotimaassa kuin lähetyskentillä – miksi en siis tukisi kotimaassakin tehtävää työtä? Uudet lähetit lähtevät maailmalle kotimaasta – jos työtä ei täällä tehdä, niin lähteekö täältä silloin kukaan?

Tutustu kotimaantyöntekijöihin.
Ilmoittaudu kuukausilahjoittajaksi.