Kumppanuuden muutos lähetyksessä

19.2.2019

Teijo Peltolan puhe Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon CMCR:n (Committee of Mutual Christian Responsibility, keskinäisen kristillisen vastuun kumppanuuskokous) 40. juhlavuoden tilaisuudessa.

Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,

Tahdon kiittää Mekane Yesus -kirkon presidenttiä pastori Yonas Yigezua ja tämän seminaarin järjestelykomiteaa kutsusta käyttää puheenvuoroni tänään. Tämä on CMCR:n 40. tapaaminen, ja edustamani järjestö Kansanlähetys aloitti työn Mekane Yesus -kirkon kanssa 50 vuotta sitten.

Ennen kuin käyn käsittelemään saamaani aihetta, palaan viime vuoteen. Vuosi sitten, kun osallistuin tähän samaan seminaariin, vierailin myös Mekane Yesus -kirkon Jimma-Bethel-synodissa, jonka synnyssä ja kasvussa edustamani lähetysjärjestö on saanut olla mukana. Minua oli pyydetty saarnaamaan kirkkonne Jimman seurakunnan jumalanpalveluksessa. Tiesin, että seurakunta on opiskelijaseurakunta, mutta hämmästykseni oli suuri, kun näin, kuinka väkeä alkoi virrata kirkkoon. Kirkko täyttyi ja messu aloitettiin. Väkeä saapui messuun arviolta 1 500 ihmistä; pääasiassa nuoria aikuisia, jonkin verran lapsia ja muutama vanhus.

Hämmästelin messun jälkeen osallistujien määrää, mutta vielä enemmän hämmästelin saamaani vastausta: ”Tänään meitä on valitettavasti vähän vähemmän koolla kuin yleensä. Seurakunta koostuu pääasiassa yliopiston opiskelijoista ja henkilökunnasta. Nyt on loma-aika, mutta tavallisesti meitä on koolla noin kaksituhatta osallistujaa.

Ystävät, sain kokemuksen, joka avasi eteeni aikaikkunan Jumalan lähetyksessä. Voin kuvitella, mikä olikaan tilanne, kun ensimmäiset evankelistat aloittivat aikoinaan kaupungissa työn. Kaikki oli pientä ja haasteet inhimillisesti mahdottomat. Tätä puheenvuoroani varten yritin perehtyä myös Jimma-Bethel-synodin alkuvaiheisiin. Jätän nyt tietoisesti nimiä mainitsematta, koska kuitenkin unohtaisin monia, joilla on ollut ratkaiseva rooli seurakuntien ja kirkon kasvussa ja vahvistumisessa. Oli kuitenkin vaiheita, joissa vain kourallinen kirkon vastuunkantajia kokoontui salaa yhteen. Inhimillisesti kaikki oli haurasta – lähes mahdotonta. Silloinkin Jeesus Kristus kulki omiensa kanssa nekin vaikeat vuodet. Totta oli silloin, ja totta on tänään tämä ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät.” (Matt. 28:20)

Kun nyt olemme koolla tällä foorumilla, uskon, että meillä monilla olisi samanlaisia kertomuksia ja kokemuksia. Tässä salissa on läsnä Jumalan lähetyksen monenkeskinen todellisuus. Kumppanuudessamme Mekane Yesus -kirkon kanssa on uskoakseni meille kaikille jotain aivan erityistä. Uskon myös, että moni meistä jakaa kokemuksen myös toisenlaisista kumppanuuksista; eivät kaikki kirkot kasva. Kuljemme yhdessä kirkkojen kanssa, jotka vuosikymmenestä toiseen ovat tehneet uskollisesti työtä ja tulokset vaikuttavat inhimillisesti vaatimattomilta. On myös tilanteita, joissa oma uskomme on ollut koetuksella. Vuosikymmeniä olemme tehneet työtä yhteistyökumppaneidemme kanssa olematta varmoja, näemmekö työmme hedelmää tässä ajassa koskaan.

Tämä on ollut todellisuutta erityisesti islamilaisessa maailmassa, vuosikymmeniä niin oli myös vainotun kirkon rinnalla rautaesiripun takana. Näissä kahdessa maailmassa olemme kuitenkin saaneet elää mukana myös aivan poikkeuksellisessa muutoksen aikakaudessa. Jumalan sana tekee työtään, eikä ole sellaista mahtia, jonka edessä ovet evankeliumille eivät lopulta avaudu.

Vaikeinakin aikoina on totta tämä lupaus: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. (Hepr. 4:12)

Raskainta monille meille on kuitenkin nähdä ja myöntää, että meidän omat kirkkomme eivät kasva, vaan jopa menettävät jäseniään. Elämme monien sisäisten jännitteiden paineessa ja keskellä, ja nämä kysymykset ovat läsnä myös kumppanuuksissamme.

Kansanlähetys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestönä

Toimin Kansanlähetyksen ulkomaantyönjohtajana ja hallintojohtajana. Kansanlähetyksellä on 64 lähetystyöntekijää 15 maassa. Kansanlähetys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Kirkollamme on historiastansa ja identiteetistänsä nouseva ratkaisu olla mukana Jumalan lähetyksessä yhdessä seitsemän lähetysjärjestönsä kanssa ja kautta. Kansanlähetys on siis yksi näistä seitsemästä lähetysjärjestöstä.

Kirkollamme on yhteistyösopimus lähetysjärjestöjen kesken kirkon lähetystyön järjestämiseksi. Tässä sopimuksessa kukin lähetysjärjestö sitoutuu yhdessä kirkkomme kanssa sovittuihin lähetystyön linjauksiin.

Edustan siis Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestöä, ja kirkkoa, joka linjauksissaan on sitoutunut kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen. Tämän linjauksen mukaisesti ymmärrämme, että

”Kirkon lähetys eli missio perustuu kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen (Missio Dei), johon kaikki kristityt on kutsuttu (Matt. 28:18–20, Joh. 20:21). Lähetys on kaikkien kirkkojen ja jokaisen seurakunnan perustehtävä. Evankeliumia Kristuksen ainutlaatuisuudesta on julistettava aina ja kaikkialla. Kristityt ovat Jumalan lähetyksen palveluksessa (2. Kor. 5:20; 2. Kor. 6:1). Kirkon ja seurakunnan tulevaisuus on sidottu lähetykseen.” (Yhteinen todistus, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus.)

Työ Mekane Yesus kirkossa alkoi Kansanlähetyksen osalta vuonna 1968, ja työmme tavoitteena on ollut alusta alkaen olla kirkkoa tukevaa. Aluksi Etiopiassa aloitettiin työ yhdessä NLM:n (Norwegian Lutheran Mission) yhteydessä, mutta myöhemmin Mekane Yesus -kirkko solmi Kansanlähetyksen kanssa yhteistyösopimuksen ja osoitti työalueeksi Dembi Dollon lukion ja myöhemmin Lounais-Etiopiassa Kaffa-maakunnassa Jimman alueen.

Tällä hetkellä Kansanlähetyksellä on Etiopiassa viisi lähetystyöntekijää. Lähetystyöntekijöistä yksi toimii kirkon kehitysyhteistyöosaston Jimman yksikön työyhteydessä ja yksi kirkon keskustoimistossa diakoniatyön neuvonantajana. Jimmassa, kirkon kehitysyhteistyöosaston kautta, Kansanlähetyksellä on kummilapsiohjelma, jonka piirissä on 440 lasta Agarossa, Bongassa, Limussa ja Sokorussa. Kaksi lähetystyöntekijää palvelee raamatunkäännöstyön konsultteina SIL:n ja Mekane Yesus kirkon työyhteydessä Lounaisessa synodissa. Yksi lähetystyöntekijämme on neonatologiaan erikoistunut lastenlääkäri.

Johanneksen kirjeen jakeet päivän teeman inspiroijana

Puheenvuoroni aiheena on Transformation of partnership through Mission, kumppanuuden muutos lähetyksessä. Teemaa inspiroivat 1. Johanneksen kirjeen 1. luvun jakeet 3–4:

”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.”

Apostoli Johannes kirjoitti kirjeensä nykyisen Turkin alueella vaikuttaneille seurakunnille. Niiden joukossa olivat myös Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. Samalla alueella oli toiminut myös apostoli Paavali, joka oli kahden vuoden ajan opettanut Tyrannoksen koulussa erittäin vahvana vaikuttajana. (Apt. 19:9–10)

Nuoret seurakunnat elivät vaaran vuosia, ja jo apostoli Paavali oli joutunut varoittamaan (Apt. 20:28) niitä uhkaavista sisäisistä ja ulkoisista vaaroista. Paavali oli joutunut vetämään rajaa muun muassa nuorta seurakuntaa uhannutta synkretismiä vastaan.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin alueelle saapui apostoli Johannes. Kirkon tilanne oli silloin oleellisesti toinen kuin apostoli Paavalin aikana. Pietari ja Paavali olivat jo kuolleet Neron vainoissa. Seurakuntaa oli vainottu ja Jeesuksen paluu viipyi. Monien usko hiipui ja usko muuttui epävarmuudeksi. Tällaisen lannistuneen ilmapiirin keskelle Jumala lähetti Johanneksen. Tilanne oli muuttunut muussakin mielessä; enää ei eroteltu pakana- ja juutalaiskristittyjä. Tilanne oli monessa suhteessa muuttunut Paavalin ajoista, ja nyt on kyse siitä, miten kristitty elää maailmassa.

Tässä tilanteessa Johannes puhuttelee seurakuntia, joissa kristinusko on jo tuttua ja näyttää olevan menettämässä dynaamisuuttaan. Monet uskovat ovat toisen tai kolmannen polven kristittyjä. Tähän tilanteeseen apostoli Johanneksen kirje tuo vastapainoa ajan hengelle.

”Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.(1. Joh. 1:3–4)

Johannes tiesi, mistä puhui. Evankeliumi oli hänelle todellisuutta, jota hänen ei tarvinnut epäillä. Johannes oli henkilökohtaisesti kohdannut Jeesuksen tämän julkisen toiminnan alussa tavalla, joka oli muuttanut Johanneksen elämän suunnan. Kohtaaminen oli tapahtunut Jerusalemissa hänen veljensä Jaakobin kanssa ja myöhemmin hänen isänsä kanssa verkkoja paikatessa. Kyseessä oli siis tapahtuma, jonka ajan ja paikan hän hyvin muisti. Silloin, sinä päivänä, Jeesus kutsui hänet seuraansa. Sinä päivänä vanha kalastajatiimi sai jäädä ja elämä muuttui. Tilalle tuli uusi tiimi ja kalastajasta ihmisten kalastaja.

Apostoli Johannes aloittaa kirjeensä näin:
”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. (1. Joh. 1:1)

Evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta oli siis Johannekselle jotain äärimmäisen todellista. Jotain, mitä hän ja moni muu ovat kuulleet, nähneet, katselleet ja koskettaneet. Siis todella ilmeistä, henkilökohtaista ja todellista.

Meidän tilanteemme on tietenkin erilainen siinä mielessä, että emme kohtaa Jeesusta samalla tavalla kalaverkoilla tai nuotiolla kuin opetuslapset. Meillä on kuitenkin apostolien todistus Raamatussa Jeesuksesta Kristuksesta, ja todistus synnyttää meissä uskoa. Apostoli Pietarin sanoin:

”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1. Piet. 1:8)

Tämän konkreettisen ja historiallisen evankeliumin ytimen myös apostoli Paavali kiteyttää:

”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:

Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet.” (1. Kor. 15:1–11)

Tämä oli se evankeliumi, joka oli muuttanut apostoli Johanneksen ja monien muiden elämän. Kirkon räjähdysmäinen kasvu oli kuitenkin hiipumassa. Kristillisestä uskosta oli tullut tuttua, ja se näytti olevan menettämässä dynaamisuuttaan.

Nyt huomaan meidän itsemmekin olevan arvioinnin kohteena

Ystävät, pyysitte minua käyttämään tämän puheenvuoron aiheesta ”Kumppanuuden muutos lähetyksessä”. Myönnän, että aiheen työstäminen saattoi minut sisäiseen turbulenssiin. Kysymys ei olekaan ainoastaan kirkkojen tai lähetysjärjestöjen keskinäisen suhteen muutoksesta, vaan syvimmiltään meitä koskevasta muutoksesta. Lähetysjärjestöinä ja kirkkoina olemme tottuneet arvioimaan työmme aikaansaamaa muutosta ja vaikuttavuutta, mutta nyt huomaan olevamme itsekin arvioinnin kohteena. Tämä on terveellistä!

Edustan kirkkomme lähetysjärjestöä, joka on syntynyt nuorisoherätyksistä. Nuo herätykset syntyivät 1960-luvulla ja jatkuivat kyllä sen jälkeenkin. Niiden herätysten hedelmää oli rakkaus lähetykseen. Lähetys sai sadat ja taas sadat nuoret lähtemään keneltäkään lupaa kysymättä huonokuntoisilla pakettiautoilla eri puolille Eurooppaa evankelioimaan uskosta osattomia. Ilman erityistä ammattitaitoa into julistaa evankeliumia avasi nuorille uskoville silmät Euroopasta lähetyskenttänä. Kaikki eivät oikein pitäneet siitä, ja kesti aikansa, että vanhempi sukupolvi ymmärsi, mistä oli kysymys. Lähetysjärjestömme synty oli osa laajempaa lähetysherätystä monissa maissa.

Tuon herätyksen inspiroimana syntyi Kansanlähetys, ja Kansanlähetykselle lähetysnäky, joka kiteytettiin näin:

Piirrä näky selvästi ( Habakuk 2:2)

Juutalaisille ensin (Room. 1:16)

Kaikille kansoille (Matt. 28:19)

Vainotut kristityt (1. Kor. 12:26)

Tämä näky sai tuhannet nuoret lähtemään ensin lyhytaikaiseen lähetystyöhön ja monet heistä myöhemmin pitkäaikaiseen lähetystyöhön.

Ystävät, palaan siihen, mitä kerroin Jimman jumalanpalveluksesta. Näen silmieni edessä Jimman jumalanpalveluksen kirkon täynnä nuoria kristittyjä. Mikä on heidän elämässään ollut se muutoskertomus, joka apostoli Johanneksen tavoin on merkinnyt heille jotain niin konkreettista, että voidaan puhua kuulemisesta, näkemisestä, katselemisesta ja koskettamisesta?

Tiedän, että tämä ei ole kovin tavanomaista tällaisella foorumilla, mutta haluan silti ottaa riskin ja paljastaa haavoittuvuuteni. Olen itse osa tätä oman kansani nuorisoa koskenutta hengellistä herätystä. Kerron tämän, koska nyt 58-vuotiaana tunnistan, että jokin minussa liikahti, kun näin viime vuonna 1 500 nuorta kristittyä Jimman messussa ja toisaalta, kun luin apostoli Johanneksen kirjettä tätä puheenvuoroani varten, tilanteesta, jossa usko oli menettämässä dynaamisuutensa.

Haluan sanoa tämän muistuttamaan meitä siitä, että herätys ei ole koskaan itsestäänselvyys.

Vähän myöhemmin kuin lähetyksemme ensimmäisen sukupolven, Jumala kutsui minutkin. 1980-luvun puolivälissä maailma eli monessa suhteessa pelon ja epävarmuuden aikaa, kylmän sodan aikaa. Olin nuori aikuinen ja etsin elämälleni suuntaa. Silloin minulle tapahtui jotain, mikä muutti elämäni suunnan hyvin konkreettisella tavalla.

Olin yksin kotona, ja jostain syystä tartuin Raamattuun. Olin uskovan kodin poika, joka oli menettämässä sen, minkä olin vanhemmiltani oppinut, uskon Jeesukseen Kristukseen. Silloin Jumala puhui minulle tavalla, jota en voi selittää, mutta en myöskään koskaan unohtaa.

Luin Jeesuksen sanat Pietarille, ja ne syöpyivät lähtemättömästi mieleeni niin, että niistä tuli minulle sekä kutsumus että elämäntehtävä: ”Minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun kerran palaat, vahvista veljiäsi. (Luuk. 22:32)

Monet meistä tässä salissa toimimme kirkkojen tai lähetysjärjestöjen johtotehtävissä. Joudumme hoitamaan vaikeita asioita. Myös lähetyksen ja kirkkojen väliset asiat ovat vaikeita. Joudumme käsittelemään taloudellisia asioita ja kohtaamaan monenlaisia jännitteitä. Tässä todellisuudessa muutos on paljon sellaista, mikä on organisaatioiden välistä.

Miten siis kokoaisin yhteen sen, minkä aiheekseni annoitte: Kumppanuuden muutos lähetyksessä?

Kokoan muutoksen näihin ajatuksiin:

Lähetyksen muutos ja vaikutus kumppanuuteen on ehkä erilainen kasvavan ja hiipuvan kirkon kanssa.

Kumppanuus kärsivän kirkon kanssa jättää yhteiset haavat.

Koska luotan teihin, uskallan kysyä, mikä on muutos kumppanuudessa etelän kasvavissa kirkoissa, kun näette pohjoisen ja lännen kirkkojen kamppailevan sisäisissä ristiriidoissa ja irtautuvan Jumalan sanan arvoista?

Toiseksi kiteytän meidän tämän päivän johtajien vastuun tulevista sukupolvista näin:

Mitä voimme tehdä monenkeskisessä kumppanuudessa?

Lapsillemme jäävä maailma on radikaalisti toisenlainen kuin se, missä itse olemme kasvaneet ja missä voimme olla mahdollistamassa kirkon mission paikallisesti ja maailmanlaajuisesti.

Näemme, että kapasiteetti toimia globaalisti on mahdollista vain, jos on kapasiteettia toimia paikallisesti, ja tehtävä tästä johtopäätökset.

Tunnustamme globaalin etelän johtavan roolin Jumalan lähetyksessä ja kysymme, miten tämän painopisteen muutoksen jälkeen me lännen ja pohjoisen kirkot ja lähetykset voimme edelleen olla kanssanne mukana tässä elämän liikkeessä.

Meidän elinehtomme on, että pitäydymme kiinni Jumalan sanassa ja sanomassa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta, niin kuin Raamattu hänet meille välittää.

 

Teijo Peltola
apulaislähetysjohtaja

Tule mukaan!

  • Liity Teijo Peltolan lähettäjätiimiin ja tilaa hänen uutiskirjeensä tästä.
  • Lahjoita tämän sivun linkin kautta tai tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 33145 . Tuki ohjataan Teijo Peltolan työhön.
  • Rukoile, että tämän artikkelin kautta lähetystyö tulee tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviää! Kiitos!
Share This