Addis Abeban sunnuntaiaamuisilla kaduilla on rauhallista, kun lähetystyöntekijä Mirjami Uusitalo lähtee minulle autonkuljettajaksi ja tulkiksi elämäni ensimmäiseen etiopialaiseen jumalanpalvelukseen. Edeltäneiden

kaste Etiopiassa
Kasteseurue Mekanissan kirkon alttarilla.

Kirkkoreissulla Etiopiassa

Addis Abeban sunnuntaiaamuisilla kaduilla on rauhallista, kun lähetystyöntekijä Mirjami Uusitalo lähtee minulle autonkuljettajaksi ja tulkiksi elämäni ensimmäiseen etiopialaiseen jumalanpalvelukseen.

Edeltäneiden arkipäivien vilkkaassa ja sekavassa liikenteessä olen jo oppinut kunnioittamaan Mirjamin taitoa käsitellä vanhaa ja oikuttelevaa autoaan. Jäisi minulta ja monelta muultakin tekemättä. Auton ilmastoinnissa on parasta kierrättää sisäilmaa – paikoitellen tuskin näemme eteemme sankan mustan pakokaasun seasta, kun osumme lähelle paikallista bussia.

Lähetystyöntekijä Etiopian liikenteessä

Mirjami Uusitalo on oppinut selviytymään Etiopian liikenteessä.

Saavumme Mekanissan kirkkoon mielestämme ajoissa jopa suomalaisen mittapuun mukaan. Silti alttarille on jo kerääntynyt aikamoinen väkijoukko ja pappi lukee liturgiaa. Käy ilmi, että meneillään on kastetoimitus.

Valkoiseen puettuja lapsia puolivuotiaasta taaperoon liitetään parhaillaan Jumalan perheväkeen ja jokaisen puoli sukua on kerääntynyt ympärille katselemaan. Luterilaisen Mekane Yesus -kirkon kastetoimitus noudattaa tarkalleen samaa kaavaa kuin suomalainenkin. Tutulta näyttää myös se tapa, jolla alttarilla seisovat äidit pitävät rautaisella otteella hallussa kastettavan kuopuksen vilkkaita isoveljiä.

Paikallinen nainen tulee antamaan Mirjamille kolme poskisuukkoa ja minulle lämpimän kädenpuristuksen. Hän on ollut aikaisemmin lähettiperhe Kaitaisen taloudenhoitaja ja ihastelee sitä, että minä olen nyt Tapani Kaitaisen seuraaja Etiopian-työmme aluekoordinaattorina Suomessa. Meitä lähestyy myös arvokas herrasmies ja kysyy, haluaisinko jumalanpalveluksen ajaksi tulkin. En toki, kun minulla on vieressäni oma raamatunkäännöstyön ammattilainen, mutta mukava kuitenkin, että kysyttiin.

Kysyjän ei ollutkaan kovin vaikea päätellä, kuka saattaisi tarvita tulkkia. Olemme kirkon ainoat valkoihoiset. Minä herätän vaaleudellani enemmän huomiota kuin Mirjami; viimekesäisestä Suomen rusketuksestani ei ole näin helmikuussa enää jälkeäkään ja maastoutuminen on mahdotonta. Lapset käyvät silmät ymmyrkäisinä silittämässä varovasti käsivarttani, rohkeimmat haluavat kätellä. Onhan siinä kavereille kertomista, kun on saanut koskettaa valkoihoista.

Lähetystyöntekijä kirkossa.

Vaalea iho on ihmettelyn aihe.

En oikein huomaakaan, missä kohtaa kastetoimitus loppuu ja varsinainen jumalanpalvelus alkaa. Synnintunnustusosio on pidempi ja monimutkaisempi kuin olen aiemmin missään luterilaisessa kirkossa nähnyt. Mirjami kuiskaa, että hänellekin tämä kaava on uusi, ja hän on sentään viettänyt Etiopiassa jo 23 vuotta.

Yhteislaulua johtava kuoro on pukeutunut juhlalliseen eurooppalaistyyliin, mutta energia on aidon afrikkalainen. Mirjamin mukaan luterilaisen Mekane Yesus -kirkon seurakunnissa on keskenään suuria eroja monessa muussakin asiassa, mutta varsinkin karismaattisuuden asteessa ja siinä, millaista liikuntaa ylistyslaulun aikana harrastetaan. Tämä pääkaupungin kirkko on kesympää lajia.

Jumalanpalvelus Etiopiassa

Amharankielistä ylistysmusiikkia kuorokaapuun puettuna.

Kun jumalanpalvelus on kestänyt tunnin, ylistysosuus on vielä kesken ja sisään valuvat ihmiset ovat suunnilleen täyttäneet kirkon. Meidän täytyy jo jatkaa matkaa seuraavaan sovittuun paikkaan. Kirkon portinpielessä istuva kerjäläismies huomaa hänkin vaalean ihomme ja seuraa meitä autolle sitkeästi almua anellen. Mirjami heltyy ja ojentaa pienelle rakoselle avatusta ikkunasta muutaman kolikon. Aamupäivän saldo on hyvä monelta kannalta: apua köyhälle miehelle, silityksiä minulle ja uusia kastettuja lapsia Jumalan perheväkeen.

Seuraa aluekoordinaattori Anne Tuovisen matkaa:
Etiopiassa juhlitaan lähetystyön isoa kuvaa
Lähetystyötä Etiopiaan ja Etiopiasta.
Elämänmakuinen lähettikokous.
Pippuripuun alla Etiopiassa
Kahvia ja kasvua Etiopiassa.


Evankeliumin julistamisen ja diakonian tarpeet ovat Etiopiassa suuret. Kansanlähetys on tehnyt yhteistyötä Etiopian Mekane Yesus -kirkon kanssa vuodesta 1968. Voit olla työssä mukana rukouksin ja antamalla omastasi.
Lahjoita tähän työhön: