Suomen Ev.lut. Kansanlähetys kärsii tällä hetkellä pahimmasta kassatilanteesta pitkään aikaan. Lähetysjohtaja Mika Tuovisen mukaan tällä hetkellä ei ole vaikeutta maksaa

Lähetysjohtaja Mika Tuovisen mukaan Kansanlähetyksen taloustilanne heijastelee koko maan laskusuhdannetta. Kuva: Jenniina Nummela

Kansanlähetyksen taloustilanne huolestuttava

Suomen Ev.lut. Kansanlähetys kärsii tällä hetkellä pahimmasta kassatilanteesta pitkään aikaan.

Lähetysjohtaja Mika Tuovisen mukaan tällä hetkellä ei ole vaikeutta maksaa työntekijöiden palkkoja, mutta jos tilanne ei korjaannu, jo tämä kevät tulee olemaan vaikea. Tilanteen taustalla hän näkee useita syitä.
– Tämä heijastelee koko maan talouden laskusuhdannetta. Yleinen taloustilanne on johtanut siihen, että monella toimijalla taloustilanne on vaikeutunut.

Toisena syynä on kulujen nousu lähetystyössä, joka on Kansanlähetyksen kulueristä suurin.
– Lähetystyö ulkomailla on kallistunut. Eräs syy on euron halpeneminen suhteessa moneen muuhun valuuttaan. Vastaavasti tulot eivät ole kasvaneet samassa määrin. Seurakuntien antamissa määrärahoissa oli tosin viime vuonna kymmenen prosentin nousu johtuen siitä, että Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymät palauttivat keskeyttämänsä tuen Kansanlähetykselle. Muiden seurakuntien osalta talousarviomäärärahat laskivat noin viisi prosenttia.
– Yksityiset Kansanlähetyksen keskustoimistoon tulevat kannatukset ovat pysyneet samassa viime vuodet, Tuovinen sanoo.

Ei vielä yt-neuvotteluja

Kansanlähetyksessä ryhdytään kevään aikana talous- ja toimintarakenteen arviointiin, mutta yhteistoimintaneuvotteluihin ei olla ainakaan vielä käymässä. Edellisen kerran Kansanlähetyksessä käytiin yt-neuvottelut loppuvuodesta 2012. Silloin saatiin säästöä työvoimaa vähentämällä.

– Emme lähteneet silloin niin radikaaleihin liikkeisiin, että olisimme kutsuneet lähetystyöntekijöitä kotiin. Supistimme vain kotimaista työtä eli työntekijöitä täällä keskustoimistolla. Meille on ollut lähetysjärjestönä ydinasia, että voimme pitää lähetetyt lähetystyöntekijät kentällä. Yritämme välttää lähetystyöntekijöiden kutsumista kotiin viimeiseen asti, Mika Tuovinen kertoo.

Hän on kiitollinen Kansalähetyksen lukuisista tukijoista ja toivoo, että he jatkaisivat tukemistaan erityisesti tässä taloustilanteessa.
– Pyrimme tänä vuonna siihen, että saisimme tuhat uutta kuukausilahjoittajaa. Tässä talouskriisissä
toiveeni on, että ne jotka eivät ole aikaisemmin lahjoittaneet, voisivat miettiä, antaisivatko nyt.

Matti Korhonen
Kirjoitus on julkaistu Uusi Tie -lehdessä nro 11/2016

Tule nyt mukaan kuukausilahjoittajaksi tästä.

Tai anna kertalahjoitus:

Anna lahjasi tähän työhön:


Vaikka haluaisit pysyä nimettömänä, kirjoita nimesi ja postinumerosi silti tähän, mutta klikkaa ”Haluan pysyä nimettömänä ruutua”. Näin lahjasi tulee nimettömänä Kansanlähetyksen tilille. Kiitos lahjastasi!