Olen Länsi-Etiopiassa tekemässä kehitysyhteistyöprojektia. Asun Darimun kuntainliitossa ja sen pääkaupungissa Dubbassa. Dubba on noin kymmenentuhannen asukkaan kaupunki. Luterilainen seurakunta on syntynyt kaupunkiin noin 15 vuotta sitten. Se on saanut kirkon paikan hieman kaupungin ulkopuolelta. Kaupungissa on pari muuta protestanttista kirkkoa ja siellä asuu myös muslimeja ja ortodoksikristittyjä. Asuntoni on paikallisen rovastikunnan toimiston päädyssä. Projektitoimisto on rakennuksen toisessa päädyssä.
Kirkko sai tämän tontin keskeiseltä paikalta kaupungista suuren nälänhädän aikana vuonna 1985. Silloin kuntaan siirrettiin Pohjois-Etiopiasta nälkäpakolaisia ja heidän auttamisekseen Luterilainen maailmanliitto toi paikkakunnalle vilja-apua. Varastoksi rakennettiin suuri peltihalli. Rovastikunnan toimisto rakennettiin kaksituhatluvun alussa. Kun aloitin projektin lähes kaksi vuotta sitten, sain projektivarastoksi peltihallin toisen pään. Toista päätyä käytti muutama seurakunnan nuori kokoontumistilana.
Reilu vuosi sitten muutama seurakuntalainen oli alkanut puhua kirkon saamisesta kaupungin keskustaan tai ainakin toiseen päähän tätä noin viisi kilometriä pitkää kaupunkia. Varsinkin sadekaudella kävely mudassa ”äitikirkkoon” on hankalaa. Hiippakunnan johtaja teki monta vierailua tarvittaviin toimistoihin kirkon paikan saamiseksi, mutta tuloksetta. Niinpä heräsi ajatus, voitaisiinko tuossa peltivarastohallissa aloittaa jumalanpalvelus. Ja kyllä, siinä aloitettiin. Silloin mukana oli muutama henkilö. Koska ”peltikirkko” on pääkirkon alainen, sillä ei ole omaa vakinaista pappia. Pappi vierailee paikalla jos jumalanpalveluksessa toimitetaan kaste. Muuten jumalanpalvelus hoidetaan maallikkovoimin.
Viime sunnuntaina katselin ikkunasta, kun ihmisiä alkoi saapua kirkkoon. Varsinaisesti jumalanpalvelus alkaa kello 9.30, mutta ensimmäiset seurakuntalaiset saapuvat noin tuntia aiemmin rukoilemaan. Tuon ensimmäisen tunnin ajan kirkossa soi nauhalta musiikkia.
Menin kirkkoon silloin, kun sen virallisesti piti alkaa. Kirkko oli täysi. Koska en osaa kunnolla paikallista oromon kieltä, minulla oli aikaa tehdä laskelmia ja havaintoja. Kirkon alttariseinä oli peitetty punaisella samettikankaalla. Alttarikoroke oli tehty sementtitiilistä ja peitetty paikallisilla bambumatoilla. Oli saarnastuoli, äänentoistolaitteet ja tietenkin alttarin ympäri eriväriset lamput. Noin kaksi metriä pitkiä penkkejä oli 60. Meidän länsimaisten ihmisten mittapuun mukaan sellaiselle mahtuu neljä ihmistä. Siksi ajattelin, että kirkko on täysi. Myöhemmin sain huomata, että penkkiin mahtuu ihan hyvin istumaan jopa kuusi paikallista ihmistä.
Kerronkin nyt, mitä kirkossa tapahtui: Ovella oli kaksi suntiota ottamassa kirkkokansaa vastaan. Ensimmäinen tehtävä heillä on ajaa tulijoiden selästä kärpäset pois. Niitä kun kulkee vapaamatkalaisina aika paljon tiettyyn aikaan vuodesta. Toiseksi he opastavat ihmisiä vapaille paikoille. Minä löysin istumapaikan ihan kirkon perältä. Kolmanneksi suntiot kiertävät salissa ja yrittävät tiivistää istujia, niin että penkin päähän mahtuisi vielä ainakin yksi henkilö. Sitten kun paikat ovat tupaten täynnä ja lisää väkeä on tulossa, he ajavat lapset pois penkistä istumaan alttarin reunalle tai lattialle kirkon etuosaan. Kansaa saapui kirkkoon saarnan loppupuolelle asti ja jostakin suntiot hakivat lisäpenkkejä käytävien varteen. Neljäs tehtävä näytti olevan kohtauksen (riivatun) saaneen poisohjaaminen ja seurakunnan vanhimman etsiminen kyseisen henkilön avuksi. Kirkon vieressä on pieni huone tällaisia tapauksia varten. Vielä suntiot ehtivät kerätä kolehdinkin.
Jumalanpalveluksen juontovastuussa oleva naishenkilö pyysi jotakuta seurakuntalaista johtamaan alkurukouksen. Rukous kesti lähes puoli tuntia. Seuraavaksi nainen pyysi ehdotuksia lauluiksi. Kolmesta ehdotuksesta hän sitten valitsi yhden laulettavaksi. Näin tapahtui aina, kun oli laulun aika. Kirkossa ei ole, eikä käytetä virsikirjoja.
Kuoro lauloi kahteen otteeseen. Alkurukouksen jälkeen se esitti kolme laulua. Esitys kesti lähes puoli tuntia. Saarnan jälkeen kuoro lauloi kaksi laulua – kesto 20 minuuttia. Kuoro lauloi kovaa ja heilui rytmikkäästi laulun tahdissa.
Laulujen aikana tunnelma kohosi korkealle, kirkkokansa tanssi ja taputti käsiään. Äänentoisto oli arvioni mukaan täysillä, ainakin se oli liian kovalla minun korvilleni. Siksi etiopialaisessa jumalanpalveluksessa istun mieluiten takana.
Saarnan piti seurakunnan vanhemmiston puheenjohtaja. Hän on ammattikoulun teknisten aineiden käytännön opettaja. Hän oli pukeutunut farkkuihin ja T-paitaan, joka oli kuluneempi kuin yksikään omista paidoistani. Saarnateksti oli Matteuksen evankeliumin 18 luvun jakeet 21 – 35, vertaus armottomasta palvelijasta.
Evankeliumiteksti luetaan kahteen kertaan. Ensiksi tekstien luvun yhteydessä ja sitten saarnaaja lukee vielä saarnansa aluksi. Saarna kesti muutaman minuutin yli tunnin. Se oli hyvin maltillinen, ei mitään aamenen ja hallelujan huudatusta, vaan oikeasti opetusta kyseisestä Raamatun kohdasta. Saarnaan kuului paikalliseen tapaan pari vitsiä, jotka saivat seurakuntalaiset ulvomaan naurusta. Oli harmi, etten ymmärtänyt niitä.
Vertaus velan suuruudesta sai mittasuhteet, kun kuninkaan anteeksiantama rahamäärä muutettiin paikalliseksi valuutaksi. Laskin sen paikallisen päiväpalkan mukaan. Yli 110 vuotta työtä joka päivä, niin että kaikki tulot menevät velan lyhentämiseen. Kanssapalvelijan velka samassa suhteessa oli vain 40 päivän työ. Kuulijat tuntuivat ymmärtäneen, mitä tuo ero merkitsee. Ymmärrämmekö me miten paljon olemme saaneet anteeksi? Lisäksi saamme vielä palkinnon!
Tuosta vuoden takaisesta muutaman ihmisen aloittamasta seurakunnasta on kasvanut yli 770 jäsenen seurakunta. Joka viikko joukkoon liittyy 3 – 5 uutta jäsentä. Viimeksi viime viikolla seurakuntaan liittyi kolmihenkinen muslimitaustainen perhe.
Poistuin kirkosta toisaalta iloisena, mutta toisaalta murheellisena. Koska omassa seurakunnassa Suomessa tarvitaan suntioita penkkirivien päähän tiivistämään istujia, jotta kaikki sopisivat kuulemaan Jumalan sanaa?
Raimo Tuppurainen Kirjoittaja on Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä. Hän on toiminut erilaisissa kehitysyhteistyöprojekteissa Etiopiassa lähes 20 vuoden ajan.