Tammelassa koulupäivän aikana järjestettävät kouludonkkikset tavoittavat jopa 170 lasta päivässä ja lähes koko Tammelan alakouluikäisten ikäluokan eli noin 430 lasta vuodessa.

Tammelan kouludonkkisten yksi suosituin toimintapiste on Pyykkipoikakilpikonna, jossa minuutin aikana kiinnitetään kilpikonnaan kiinni niin monta pyykkipoikaa kuin mahdollista. Kuvaaja: Iida Hovi

Jumala avasi koulujen ovet evankeliumille

Tammelassa koulupäivän aikana järjestettävät kouludonkkikset tavoittavat jopa 170 lasta päivässä ja lähes koko Tammelan alakouluikäisten ikäluokan eli noin 430 lasta vuodessa.

Kouludonkkikset ovat piristysruiske niin koululaisille kuin opettajillekin. Donkkis Big Night -illoista saatu toimintamalli on todella monipuolinen opetuksellinen ja kasvatuksellinen kokonaisuus, jossa yhdistetään ja sivutaan eri oppiaineita ja tehdään useita käytännön harjoituksia puolentoista tunnin aikana. On laskemista, äidinkieltä, uskonnonopetusta, musiikkia, karkea- ja hienomotorisia taitoja kehittävää liikuntaa, ryhmätyöskentelyä ja sosiaalisia taitoja harjoittavia toimintoja. Kouludonkkiksen toimintapisteillä opitaan myös tervettä kilpailua oppilaiden ja ryhmien kesken. Kouludonkkikset antavat opettajille tärkeän tilaisuuden havainnoida ja seurata omia oppilaitaan ja heidän toimintaansa ryhmässä. 

Mistä kaikki alkoi? Miten kouludonkkikset saivat alkunsa Tammelassa? 

Haastattelussa ovat Tammelan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Pasi Simola ja Tammelan seurakunnan vapaaehtoinen lähetyssihteeri Susanna Peltonen, joka tekee päivätyötään koulussa erityisopettajana.  

”Se oli syksyä 2011, kun aloitettiin Donkkis Big Nightit Tammelan seurakuntakodilla”, Pasi muistelee.  

Ja Susanna jatkaa: ”Kun iltadonkkiksia oli pidetty jonkin aikaa, niin  Jumala puhui sydämelleni, että te tulette menemään kouluun. Sitä sitten yhdessä miettiessä asiat alkoivat järjestyä. Jumala avasi koulujen ovet niin, että keväällä 2014 pidettiin historian ensimmäinen kouludonkkis Tammelan Riihivalkaman koulussa.” 

”Vastaanotto oli hyvä”,  kertoo Pasi. ”Riihivalkaman koulun rehtori kommentoi  keväällä 2014: ’Tehdään tästä perinne!’ Se rohkaisi viemään Donkkista myös muihin kouluihin. Niinpä kouludonkkikset alkoivat Tammelassa myös Portaan, Kirkonkylän ja Myllykylän kouluissa.” 

Kouludonkkiksia järjestetään Tammelassa kaksi kertaa keväällä ja kaksi kertaa syksyllä, niin että joka koulussa pidetään yksi donkkis vuodessa. Lisäksi jokaisen kouludonkkispäivän iltana järjestetään kaikille lapsille avoin Donkkis Big Night -ilta seurakuntatalolla. Siten lapsen on mahdollista käydä useassa donkkis-illassa vuodessa.  

Koulut ovat ilmoittaneet, että tekevät seurakunnan kanssa mielellään yhteistyötä. Hyvät välit koulujen johtajien kanssa ovat ensisijaisen tärkeitä. Susanna kertoo iloisena, että opettajat ovat olleet alusta asti mukana ja toimivat kouludonkkiksessa toimintapisteiden pitäjänä. ”Mutta alku oli rankka ja tosi kova haaste meille, kun alussa ei ollut mitään mallia, miten pidetään kouludonkkis. Koko toimintamalli piti suunnitella, ideoida ja hioa sopivaksi koulumaailmaan ja aikatauluihin.”  

Tarkkaa suunnittelua

 Pasi kertookin, että tärkeintä kouludonkkiksissa on huomioida tavallisiin Donkkis Big Night -iltoihin verrattuna erityisen tarkasti suunniteltu aikataulutus. Käytännössä aikaa on puolitoista tuntia, Raamattuopetus osuus voi kestää enintään 15–20 minuuttia.  

Myös ryhmäjaot tarvitsee tehdä tosi tarkkaan. Susanna ja Pasi kertovat koululle etukäteen oppilasmäärään suhteuttun toiveen, pidetäänkö koulupäivän aikana kaksi vai kolme donkkista, ja opettajat sitten miettivät, mitkä luokat tulevat yhtä aikaa kuhunkin kouludonkkiksen hetkeen.  

Tärkeää kouludonkkiksia järjestettäessä on huomioida, että toimintapisteiden ja muiden alkuvalmistelujen tekemiseen on aikaa vain yksi tunti aamulla. Huolellinen etukäteissuunnittelu on hyvin tärkeää.   

Kouludonkkiksen toimintapisteissä lapset eivät normaalin Donkkis Big Night -illan tavoin valitse itse pisteitä, vaan heidät jaetaan pieniin kolmen tai neljän hengen ryhmiin, jotka kiertävät toimintapisteillä. Lapset viettävät pisteellä aina viisi minuuttia ja sitten vaihdetaan uuteen toimintapisteeseen. Toimintapisteitä suunniteltaessa on siis tärkeää, että pisteet ovat melko tasapituisia.  Opettajille on valmisteltu sellaisia toimintapisteitä, joihin opettaja voi niin sanotusti ”hypätä lennosta”. Yksi suosittu ja hyvä esimerkkipiste tästä on kaninloikka. Siinä lapsi hyppii minuutin aikana maassa olevan kepin puolelta toiselle niin nopeasti kuin pystyy.  

Kouludonkkiksista tiedotettaessa on erityisen tärkeää kertoa avoimesti tilanteen sisällöstä. Esimerkiksi, että kouludonkkis sisältää raamattuopetuksen, hengellisiä lauluja ja mukavia toimintapisteitä karkkiarvontoineen. 

Yhteistyö on otettu vastaan ilolla

Parasta on se, että lapset osallistuvat innokkaasti. Opettajat ovat kiittäneet hyvin järjestetystä ja opetuksellisesti monipuolisesta toiminnasta. Susanna vielä kiteyttää: ”Lapset tulevat innoissaan ja lähtevät innoissaan!” 

Pasi kertoo, että Tammelan seurakunnan näky on vahvistaa koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä kouludonkkiksien kautta. 

Susanna toivoo, että kouludonkkiksien kautta lapsille tulisi kokonaiskuva Raamatusta ja siitä, kuka Jeesus on, ja että he oppisivat, miten rakas ja arvokas aivan jokainen heistä on Jumalalle. 

Tammelassa kouludonkkiksia järjestää Tammelan seurakunta yhteistyössä Kansanlähetyksen kanssa. Käytännössä kouludonkkiksia ovat tekemässä Tammelan seurakunnan nuorisoyönohjaajat sekä yksi tai kaksi seurakunnan työntekijää, kuten pastori sekä Susanna ja muutamia seurakunnan Ja Kansanlähetyksen vapaaehtoisia. Useat vapaaehtoiset ovat eläkeläisiä, tai sitten he ovat vanhempia nuoria, joilla on mahdollisuus tulla arkipäivänä mukaan. Lisäksi koulujen opettajat ovat toimintapisteillä ja viitos- ja kuutosluokkalaisia on pitämässä kasvomaalauspistettä. Yhteensä vastuunkantajia on  kouludonkkisryhmää kohden seitsemän tai kahdeksan. 

Susanna ideoi, että jos ei ole mahdollista pitää kouludonkkista koulupäivän aikana, niin sellaisen voi pitää myös koulupäivän jälkeen  iltapäiväkerhon tai harrastuksen tapaan, mutta kannattaa varata ajoissa koulujen liikuntasalit. Tällaisessa iltapäivädonkkiksessa kannattaa myös olla välipala tai nyyttärit.   

Mukavia muistoja

”Kouludonkkiksessa on todella monta kertaa käynyt niin, että juuri se koululainen, joka on tullut sinne vastahakoisesti, onkin onnistunut arvaamaan juuri oikean määrän karkkiarvonnassa. Voi sitä hymyn ja ilon määrää, kun karkkipurkki on laskettu hänen käteensä”, Susanna kertoo.  ”Mieleen ovat jääneet myös ne tilanteet, kun Raamatun voittaneet lapset ovat tulleet onnellisena sanomaan ja näyttämään, että nyt heillä on ihan oma Raamattu.”  

Pasi kertoo, miten hieno juttu oli, että Myllykylän kouludonkkikselle löytyi kokoontumistila läheisestä nuorisotalo Manttaalin liikuntasalista. Niin sitten keväällä 2016 voitiin startata myös Myllykylän koulun omat kouludonkkikset.  

”Kaikkein suurin palkinto on, kun näkee lasten kasvoilla luottavaisen hymyn, joka kertoo: olen arvokas ja Jumalalle rakas. Jotain valtavaa on myös hyppiä yhdessä lasten kanssa Jippii-laulussa, jossa lapset ovat ihan täysillä mukana hymy korvissa”,  Susanna toteaa,

Susanna  auttaa mielellään muitakin käynnistysprosessissa, jos joku haluaa aloittaa kouludonkkiksia omalla paikkakunnallaan. Hän pyytää myös rukousta tämän työn sekä lasten ja mukana olevien aikuisten puolesta. ”Ennen kuin tällainen yksi kouludonkkispäivä on saatu onnellisesti päätökseen, on siinä monta suunnittelu- ja toteutusvaihetta, joissa tarvitaan viisautta ja voimia.

Hyvää Joulua!

Tällä Donkin joulukortilla Iida Hovi, SEKL:n juniorityönvastaava, haluaa toivottaa oikein hyvää joulua kaikille!

Haastattelija: Iida Hovi 

Kansanlähetyksen juniorityön sivusto: www.donkki.net.