Saavun kirkolle kävellen. Minun Berliinini tällä matkalla sisältää hotellin, tien jota pitkin kävelen kirkolle ja kirkon. En ymmärrä saksaa; minäkin tulen ovesta sisään kuin muukalainen.

Jokainen tarvitsee jonkun ystäväkseen

Yllä olevassa videossa kuuluu kirkkoon kokoontuneiden maahanmuuttajien ääni. He ovat uusia seurakuntalaisia, jotka ovat saapuneet Berliiniin turvapaikanhakijoina.

Kirkko joka täyttyy maahanmuuttajista

Kirkko, joka täyttyy maahanmuuttajista.

Saavun kirkolle kävellen. Minun Berliinini tällä matkalla sisältää hotellin, tien jota pitkin kävelen kirkolle ja kirkon. En ymmärrä saksaa; minäkin tulen ovesta sisään kuin muukalainen. Matkalla otan hieman videokuvaa. Basaarin pöydän takaa nainen huutaa minulle jotain, pyydän häntä puhumaan englantia. Hän viittilöi ja jatkaa saksaksi – elekielestä ymmärrän, että hän käskee minua häipymään kameroineni.

Berliiniin saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa on myös kristittyjä, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa uskonsa takia. Eräs heistä kertoo minulle kokemastaan vainosta. Kotimaassaan hänet vangittiin ja häntä kidutettiin. Hänen luultiin kuolleen ja hänet heitettiin kaatopaikalle. Sieltä hän kuitenkin nousi ja pakeni maasta Eurooppaan, joka ei  ottanut avosylin vastaan. Häntä pidettiin myös luopiona entisen uskonsa taholta, ja puukotus Norjassa oli viedä hengen. Turvapaikkaa Norjasta ei irronnut, ja nyt hän on täällä opettamassa  Elämän leipää työntekijämme rinnalla.

Lauantaina kirkolla tutustutaan Elämän leipään

Lauantaina kirkolla tutustutaan Elämän leipään

Haastattelun jälkeen hän näyttää kännykästään kotimaassaan julkaistua lehteä – sen kuvassa hän opettaa täällä kirkossa, ja artikkelissa mustamaalataan häntä. Saksa ei ole myöntänyt hänelle vielä turvapaikkaa, ja kotimaahan palaaminen merkitsisi kuolemaa. Joku on käynyt vakoilemassa kirkolla ja toimittanut hänestä valokuvan lehdelle. Mitä minä voisin kaiken tämän kuultuani ja kyyneleitäni kuivattuani tehdä?

Haastattelun jälkeen ei voinut muuta tehdä

Haastattelun jälkeen ei voinut muuta tehdä.

 

Haastatteluja saan tehdä monta. Elämäntarinat tallentuvat nauhalle. Otan itselleni talteen kasvokuvat, haluan muistaa jokaisen haastattelemani ihmisen.  Viikonloppuna tapaamme toistamiseen, puristamme toistemme käsiä, halaamme, lyömme viitoset yhteen.  Tahtoisin vaihtaa puhelinnumeroita ja pitää heihin yhteyttä, mutta ajattelen, että minun on toimittava näin kotimaahani saapuneiden kanssa.

Moni nuori mies kertoi elämästään, mutta tallessa on myös erään naisen kertomus

Moni nuori mies kertoi elämästään, mutta tallessa on myös erään naisen kertomus.

Sunnuntaina olen messussa. Messu on saksaksi, ja joiltakin osin myös farsin kielellä. Kirkko on täynnä. Etsiessäni paikkaa eräs kolme vuotta turvapaikkaa odottanut viittilöi vieressään olevaan ainoaan vapaaseen penkkiin. Kiitän farsiksi; en tiedä onko ääntämiseni aivan oikein. Kohta kysyn oikealla puolella olevalta saksalaiselta rouvalta, mitä saarnastuolissa lukeva ”Jesus lebt” tarkoittaa. Hän pahoittelee, ettei puhu englantia. Kysyn saman toisella puolellani olevalta Iranista tulleelta. Hän selittää englanniksi tekstin tarkoittavan ”Jeesus elää”. Messun edetessä tiedustelen häneltä, mitä tapahtuu. Hän näyttää minulle, missä kohdalla virsissä mennään. Annan hänelle englanninkielisen Raamattuni, ja hän auttaa löytämään päivän tekstin. On hyvä olla messussa, vaikka se jääkin suurelta osin ymmärrykseni ulkopuolelle.

Hyvää Iranilaisittain valmistettua ruokaa

Hyvää iranilaisittain valmistettua ruokaa.

Syömme pihalla. Eräs afgaani auttaa meille tuolit ja lupaa tuoda ruuan. Jostakin syystä eräs toinen tuo kohta meille ruuan ja alamme syödä hänen kanssaan.  Kun olemme saaneet syötyä, näemme afgaanin saapuvan tuoden ruokaa. Syömme kohteliaasti myös hänen tuomansa annokset – emme halua loukata häntä – hänenhän juuri piti alunperin tuoda meille ruuat. Minun ei tarvitse enää illalla syödä, kun pääsen hotellille. Tätä kirjoittaessa en haluaisi käyttää kansallisuutta kuvaamaan henkilöä, mutta hänen nimeään en voi tähän laittaa.

Reppu on täynnä kertomuksia, kokemuksia ja ystävyyttä. Se, mitä edellisessä bloggauksessa halusin ymmärtää täältä, jää odottamaan aikaansa. Seurakunnan kasvu on valtava, kastekurssien myötä siihen tulee niin paljon uusia jäseniä, etteivät kirkon voimavarat riitä. Jokaisella kastetulla pitäisi olla paikallisia ystäviä, joiden kanssa jatkaa matkaa kastettuna kristittynä. Seurakunta ja sen uudet sekä vanhemmat jäsenet tarvitsevat rukousta ja tukea.  Vain yhdessä voimme selvitä.

Tältä matkalta palattuani minulla tulee olemaan paljon kerrottavaa Raamattuavain Extra -ohjelmassa Radio Deissä, mutta nyt matka jatkuu Ateenaan. Muistakaa edelleen rukouksin. Rukous kantaa niin maailmalla kuin kotimaassa. Ja jos Herra suo, bloggaan Ateenasta keskiviikkona.

– Veijo Olli

Aktivoi SEKL-nettilahjoitus lisäosa käyttääksesi lahjoituslaatikkoa

Artikkelin kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.