“Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” Jer. 29:7

Kirje hyvästä sanomasta!

“Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” Jer. 29:7

Toisinaan Raamatun sana pysähdyttää. Yllä oleva Jeremian kohta pysäytti minut. Junassa juutuin lukemaan sitä. Luin jaetta yhä uudelleen ja pohdin sen sanomaa. Kirjoitin siitä opetuksen radioon Junioriavain-ohjelmaan.

Voit kuunnella Junioriavain-opetuksen Jeremian kirjan 29:7 tästä:

Mutta vieläkään Jeremian sanat eivät jättäneet minua rauhaan. Jae pyöri mielessäni. Aamukävelyllä jouduin rukouksissani painiskelemaan sen kanssa. Miten olin toiminut kotikatuni, ”kaupunkini”, parhaaksi?

Rukoilin apua, miten voisin lähestyä kotikatuni asukkaita. Kulkiessani huomioni kiinnittyi postilaatikoihin ja oivalsin, että  jokaista ihmistä voi lähestyä postilaatikon kautta. Kolmannella rukouskävelyllä lopulta koin saavani riittävän vastauksen. Minulle kirkastui,  miten voin toimia oman kaupunkini parhaaksi.

Postilaatikon kautta voidaan kutsua ihmisiä hyvän sanoman ääreen, tutustumaan kristillisiin mediaohjelmiin  omassa kodissaan.

Näin Jeremian kirjan jae synnytti kirjeen, jossa kerrotaan Kansanlähetyksen radio- ja tv-ohjelmista. Niitä voi kuunnella ja katsella myös avaimia.net -internetsivujen kautta.

Sinä voit liittyä tähän näkyyn ja tavoittaa kotikatusi ihmisiä. Voit tulostaa ja rukoillen jakaa kirjettä lähialueillasi. Kirjeen avulla voit toimia Jeremian sanojen mukaan alueesi ihmisten parhaaksi. Kirje kutsuu vastaanottajaa käymään kodissaan Jumalan sanan äärelle. Tämä onnistuu hyvin tuottamiemme ohjelmien parissa niin radion, television kuin internetin kautta. Kirje kutsuu myös mukaan seurakuntaan.

Ole rohkea, ole siunattu, toimi kaupunkisi parhaaksi – jaa kotikadullesi kirje hyvästä sanomasta!

Tästä voit avata ja tulostaa kirjeen värikuvalla

Tästä voit avata ja tulostaa kirjeen mustavalkokuvalla

Muutama vinkki:

  • Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tulostaa kirjettä, voit kysyä apua joltakulta: ystävältä, naapurilta, lapselta tai lapsenlapselta jne. Voitte yhdessä tulostaa kirjeitä riittävästi ja päästä jakamaan niitä siunaukseksi alueesi ihmisille.
  • Kunnioita ”Ei mainoksia” -ilmoituksia postilaatikoissa. Rukoile näiden kotien puolesta. Rukoile, että voisit kohdata asukkaan ja antaa kirjeen hänelle suoraan.
  • Voit rohkaista muita jakamaan kirjeitä ottamalla selfien itsestäsi jakaessasi kirjeitä postilaatikoihin. Jaa kuva internteissä #jer29_7 #suuressamukana tägeillä varustettuna

Veijo Olli
kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

Radio- ja TV-työ kotimaassa