Pitelen kädessäni Gazasta ammutun raketin jäännöksiä. Israelin  etelärannikon kaupungissa erään perheen parvekkeen kivilattiassa näkyy syviä lommoja ja kolhuja. Pommi on

Rukoile rauhaa Israeliin.

Israel tarvitsee nyt rukousta

Pitelen kädessäni Gazasta ammutun raketin jäännöksiä. Israelin  etelärannikon kaupungissa erään perheen parvekkeen kivilattiassa näkyy syviä lommoja ja kolhuja. Pommi on iskeytynyt kovaa jonnekin lähimaastoon ja raudankappaleita on sinkoutunut laajalle.

Jerusalem Post -lehden 13.11.2018 mukaan eteläiseen Israeliin on ammuttu  kahden päivän aikana yli 460 rakettia. Kuva: H. Tohmola

Kolhusta huolimatta perheen emäntä kattaa  sisällä kauniissa kattohuoneistossa juhlapöytää ja sytyttää kynttilöitä. Elämä Israelissa onkin usein sekoitus sotaa ja rauhaa, arkea ja juhlaa.

Marraskuun 2018 aikana Gazasta on singottu satoja raketteja tai pikemminkin pieniä ohjuksia Israelin eteläosiin. Israelin puolustusvoimien Iron Dome -järjestelmä, suomeksi Rautakupoli, tuhoaa noin kuudesosan ammutuista raketeista. Suuri osa raketeista osuu asutuskeskusten ulkopuolelle, mutta puolustuksen voimavarat keskitetään lähelle taajamia osuviin raketteihin. Taivaalle palaa paljon rahaa puolin ja toisin.

Vaikka turvajärjestelmä onnistuu pitämään kuolonuhrien lukumäärän pienenä, loukkaantuneita on enemmän. Talojen, autojen tai muun infrastruktuurin tuho onkin jo näkyvämpää.

Aiemmin syksyllä Gazasta lähetettiin polttopommeja kantavia leijoja, jotka saivat valtaisaa tuhoa aikaan pelloilla ja metsissä. Leijapommeja edeltävässä terrorin aallossa palestiinalaisia yllytettiin puukottamaan taajamissa juutalaisia. Jopa noin 13–15-vuotiaat saattoivat kantaa puukkoa koululaukussaan.

Katson kyläpaikkani parvekkeen rakettikolhua lattiassa ja mietin, mitä kolhuja kansalaiset näillä sota-alueilla saavat henkisessä mielessä. Millaisen jäljen jättää noin lähellä asuvan veljeskansan jatkuva viha? Millaisen naarmun piirtää sota nuoren tai lapsen sydämeen? Miltä tuntuu muun maailman ja median puolueellisuus?

Baruch Jerusalemista kuvailee kansansa tuntoja: ”Tämä on vaikeaa aikaa koko kansallemme. Emme tiedä, kuinka kaikki päättyy. Olemme ahdistuneita. Kaikki on silti Jumalan kädessä. Armeija koettaa parhaansa. Rukoilemme apua ja toivomme, että muu maailma ymmärtää, mikä tilanteemme oikeasti on.”

Monia paikallisia suututtaa länsimaisen median  yksipuolisuus. Moni uutiskanava vaikenee Israelia kohtaavasta terroriaallosta mutta reagoi ylimitoitetusti, kun Israelin armeija koettaa tuhota terrorismin tukikohtia Gazassa. Usein ainoastaan kristillinen media maailmanlaajuisesti nostaa esiin Israelin näkökannan.

Jennifer kuvailee omaa historiaansa Israelissa sodan pyörteissä: ”Olen asunut Israelissa 26 vuoden ajan ja elänyt monessa vaaratilanteessa. Arkeeni on kuulunut monenlaista sotaa ja uhkaa, kuten raketteja, puukotuksia ja pommeja. Kun palvelin armeijassa ja jouduin käyttämään paljon busseja, saatoin usein ajatella, että tämä voi olla viimeinen matkani. Selviydyin ja vieläkin selviydyn, kun olen varma Jumalan johdatuksesta ja suunnitelmasta elämässäni. Hän toi minut Israeliin ja pitää huolen.”

Tuollainen luottamus omalla paikalla olemisesta pitäisi olla jokaisella uskovalla. Meidän ei tarvitse pelätä, vaikka se onkin niin inhimillistä.

Usko ja rukous kantaa ja auttaa kestämään vastausta vaille jäävät kysymyksetkin. Israelin seurakunnissa rukoillaan maan tilanteen puolesta,  myös terroristien puolesta. Toki paikallisten uskovienkin tunne-elämässä esiintyy kaikkea äärilaidasta toiseen. Viha, pelko tai loukkaantuminen ovat yleisiä, ja tuhoa toivovaa naapurikansaa on vaikea ymmärtää ja rakastaa. Koston kierre kasvaa. Mutta erään pastorin sanoin: ”Me tiedämme, että tehtävämme on siunata vihollisiamme, jos haluamme Jumalan siunaavan meitä. Ollaan rohkeita luottamuksessa Jumalaan!”

Seurakunnissa ymmärretään myös muun maailman asenteen ja rukouksen merkitys. Eräs messiaanisen juutalaisen seurakunnan vastuunkantaja Eugene sanoi: ”Älkää  rukoilko vain meidän turvamme puolesta. Rukoilkaa ennen kaikkea oman kansanne ja sen median puolesta. Ei kannata uskoa maailman valheita vaan sitä, mitä Raamattu sanoo. Älkääkä menkö mukaan antisemitismiin!”

Jerusalemilainen uskonnollinen rabbi Izhak sanookin muun maailman kristityille: ”Nyt ei ole aika olla hiljaa. Etelä-Israelia vastaan hyökätään. Satoja tuhansia siviilejä on pommisuojissa. On aika rukoilla yhdessä meidän kanssamme Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa.”

Rukoukset ovat kuin raketteja, joilla on voimaa – hyvässä mielessä. Siinä missä rautainen ohjus saa aikaan tuhoa, siunaava rukous saa aikaan toivoa ja parannuksen tekoa. Sodan aikana tulee testatuksi luottamus Jumalan huolenpitoon. Silloin rukoukset saavat alleen hengellisen ruudin.

Teksti ja kuvat

Heidi Tohmola

Turvallisuussyistä sukunimiä ei julkaista