Kansanlähetys on auttanut vainottuja kristittyjä koko olemassaolonsa ajan. Julkaisemme sarjan kertomuksia kirjallisuustyömme matkan varrelta. Tässä niistä ensimmäinen : Vieraillessamme keväällä

Ilja-pastorin ensimmäinen Raamattu

Kansanlähetys on auttanut vainottuja kristittyjä koko olemassaolonsa ajan. Julkaisemme sarjan kertomuksia kirjallisuustyömme matkan varrelta. Tässä niistä ensimmäinen :

Vieraillessamme keväällä Moldovan Gagauziassa saimme osallistua myös Svetliin seurakunnassa alueen pastorien kokoukseen. Svetliin kylässä oli aikanaan asunut saksalaisia. Toisen maailmansodan syttymisen aikoihin Stalin oli siirtänyt saksalaiset kylästä pois, ja näin kylästä tuli gagauz-kylä.

Seurakunnan pastorina toimi Ilja Arnaut -niminen kuusikymppinen mies. Ilja kertoi meille, kuinka hän oli saanut ensimmäisen Uuden testamenttinsa.

1970-luvun alussa Ilja toimi paikallisen naisevankelistan avustajana. Vuonna 1974 tämä evankelista matkusti Kohtla-Järvelle Viron neuvostotasavaltaan. Siellä hän tapasi kaksi suomalaista raamattukuriiria. Nämä tiedustelivat, ketkä tarvitsisivat Uutta testamenttia. Evankelista muisti entisen apupoikansa Iljan ja pyysi, että saisi viedä tälle Uuden testamentin.

Näin Ilja sai lahjaksi tuon kallisarvoisen kirjan.

Tuohon aikaan Raamattu oli Moldovassa erittäin vaikeasti saatava kirja. Ilja kertoi, että joku oli myynyt jopa lehmänsä saadakseen mustasta pörssistä hankittua Raamatun.

Vuonna 1976 Ilja joutui kahdeksi vuodeksi Krimille Neuvostoliiton armeijaan. Alokasaika oli kristitylle miehelle erittäin vaikea. Ilja lähetti vanhemmilleen kirjeen ja pyysi heitä toimittamaan hänelle tämän Uuden testamentin. Iljan äiti kääri kirjan pussiin ja piilotti sen hillopurkin sisälle. Sitten hän lähetti ruokapaketin pojalleen armeijaan.

Hillopurkki läpäisi tarkastuksen ja illalla tuvassaan Ilja avasi lahjansa. Jakaessaan hilloa muille sotilaille hän huomasi purkissa jotakin kovaa ja veti muovipussin ylös. Nyt hän tajusi, mitä oli saanut. Nuori mies sujautti hilloisen pussin nopeasti taskuunsa.

Gruusialainen sotilastoveri huomasi muovipussin ja kysyi,  mitä siinä oli. Ilja vastasi, että hän kertoo myöhemmin. Illalla hän paljasti toverille saaneensa Uuden testamentin. Gruusialainen sotilas piti salaisuuden omana tietonaan.

Iljalla oli kuitenkin ongelma. Minne hän voisi piilottaa äidin lähettämän Uuden testamentin? Neuvokas varusmies päätti ommella sotilastakkinsa sisäpuolelle oikeaan kainaloon povitaskun ja pitää Uutta testamenttia siellä.

Neljän kuukauden alokasaikana kaikille sotilaille tehtiin joka aamu ruumiintarkastus. Upseerit tunnustelivat käsin sotilaiden taskut. Povitasku tarkistettiin aina vasemmalta puolen, mutta ei koskaan oikealta, koska sillä puolen ei pitänyt olla taskua.

Jumala varjeli niin, että Iljan Uutta testamenttia ei löydetty. Alokasajan loputtua ruumiintarkastukset loppuivat. Ilja kertoi, että tuo Suomesta salaa tuotu Uusi testamentti oli hänelle suureksi avuksi ja rohkaisuksi.

Turvallisuussyistä emme voi julkaista kirjoittajan nimeä.

Painatamme ja levitämme edelleen Raamattuja, Uusia testamentteja ja muuta hengellistä kirjallisuutta eri kielillä myös niille kristityille, jotka eivät muuten voi saada Jumalan sanaa tai hengellistä opetusta.

Tule mukaan tukemaan vainottuja kristittyjä:

Osallistu Kansanlähetyksen joulukeräykseen: 

  • Nettilahjoituksella tämän sivun kautta
  • Kuukausilahjoittajana tästä linkistä tai lahjoitus (at) sekl.fi (kohde: kirjallisuustyö / vainotut kristityt)
  • Puhelimitse: 0600 180 10 (10,01 € + pvm) tai 0600 190 90 (20,45 € + pvm)
  • Tilisiirrolla:  Suomen Ev.lut. Kansanlähetys ry, FI83 2070 1800 0283 25,
    viite: 70807
  • Lue lisää Kansanlähetyksen työstä vainottujen kristittyjen parissa.Kuuntele lisää radiosta Radio Dein teemaviikolla 3.-8.12.2018.
    Auta uskonsa vuoksi kärsiviä -ohjelma lauantaina 8.12.2018 klo 16.00-17.00.

Jumalan siunausta sinulle ja kiitos lahjastasi!