Auton jarruremontti venyy pitkäksi. Pesen rasvat käsistä ja naamasta, laitan kahvin tippumaan ja vaihdan sopivat vaatteet. Pikaisen kahvin jälkeen kiiruhdan

Hetki siellä, missä Jeesus kulkee

Auton jarruremontti venyy pitkäksi. Pesen rasvat käsistä ja naamasta, laitan kahvin tippumaan ja vaihdan sopivat vaatteet. Pikaisen kahvin jälkeen kiiruhdan kitarani kanssa autolle ja sillä Kansanlähetyksen lähetyskodille. Ehdin kuin ehdinkin rukoushetkeemme, jossa valmistaudumme vankilavierailuun.

Musiikkitarvikkeita

Kaksi vuotta sitten pääsin mukaan vankilatiimiin. Palvelen säestäjänä yhteislauluissa. Vankilassa meillä on kaksi tilaisuutta, yksi yläkerrassa ja toinen alakerrassa. Yläkerrassa voi olla kolmekymmentäkin osallistujaa, alakerran tilaisuuteen mahtuu maksimissaan kymmenen.

Saavumme vankilaan, henkilöllisyyspaperimme tarkastetaan ja henkilökohtaiset tavaramme jätetään säilytykseen. Odotamme, että vartija vie meidät yläkertaan, vankilan kappeliin. Joudumme odottamaan tavallista pidempään, ja lopulta meitä saattaa kolme vartijaa syvemmälle vankilan uumeniin. Mietin viivytystä ja kolmea vartijaa; tavallisesti meidät saattaa yksi vartija. En tiedä, miksi. Täällä ei ole tapana paljon kysellä, joten tyydyn pelkkään ihmettelyyn.

 

Kappeliin saapuu parikymmentä vankia. Laulamme lauluja, rukoilemme, kaksi tiimistämme puhuu Raamatun sanasta. Saamme kuulla vangin todistuspuheenvuoron. Hän on puoli vuotta sitten antanut elämänsä Jeesukselle. Omissa voimissa elämä kulki aina uudelleen ja uudelleen takaisin vankilaan. Nyt on uusi suunta ja uudet voimat – ei enää omat voimat. Puhuja puhuu suoraan tovereilleen – omissa voimissa ei elämästä tule mitään, jokainen sen on jo nähnyt. Puhujalla on unelma saada olla vapauduttuaan mukana Jumalan valtakunnan työssä.

Tilaisuus päättyy kahvi- ja rukoushetkeen. Koko käytettävissä olevan ajan on aina joku polvistuneena alttarilla toisten nauttiessa kahvia ja pullaa kappelin takana olevassa keittiössä. Moni kiittää vierailusta ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen. On ilo pakata kitara kassiin ja suunnata alakertaan seuraavaan tilaisuuteen.

Syksy-enkeli

Vartija johdattaa alakertaan. Emme mene hissillä, menemme portaita pitkin – hetkessä hukkaan suuntavaiston enkä enää pysy kärryillä, missä menemme. Lopulta tuttu käytävä häämöttää ja pääsemme alakerran pieneen kappeliin. Ensimmäiset vangit saapuvat ja toteavat tyytyväisinä, että tänään on myös musiikkia. Laulammekin alussa reilun tovin toivekappaleita – ihmettelen, miten paljon hengellisiä lauluja vankilassa tunnetaan. Eräs vangeista todistaa. Ilman Jumalaa elämä on ollut suuntaa vailla, huumausaineet turruttivat kaiken. Nyt ilman niitä Jeesuksen kanssa kulkiessa saa tuntea ja kokea elämää. Ei elämä silti ole helppoa, mutta nyt on hyvä – todistaja on onnellinen tuomiostaan, joka veti pois maailmasta vankilan suojaan. Vankilassa Jeesus tuli elämään ja huumeet väistyivät. Hän ei usko, että niin olisi voinut tapahtua vankilan ulkopuolella; maailma olisi vienyt mukanaan.

Tilaisuus päättyy jälleen kahvi- ja rukoushetkeen. Kohta kävelemme vartijan perässä vankilasta ulos. Kaksi ja puoli tuntia muurien sisällä on ohi. Kiitollinen mieli, ilahtuneita ja uteliaita kasvoja mielessä. En tiedä kohtaamistani ihmisistä mitään, mutta tiedän, että Jeesus todellakin vetää heitä luokseen. Tiedän, että kaikki ei pääty siihen, kun hengitämme vapaasti ulkoilmaa kävellessämme autoille – Jeesus kulkee vankilassa ja me olemme saaneet olla hetken hänen mukanaan siellä.

Veijo Olli

Artikkelin kirjoittaja Veijo Olli on Kansanlähetyksen radio- ja tv-työn koordinaattori. Tutustu Veijoon ja tilaa hänen rukouskirjeensä tästä linkistä.

Suomi sydämellä