Tässä artikkelissa haastatellaan Kansanlähetyksen radiotyöntekijää Veijo Ollia, joka kävi viime syksynä tutustumassa Kansanlähetyksen työhön Etiopiassa. Hänen tekemiään juttuja olet voinut

Veijo Olli tutustui Etiopiaan

Tässä artikkelissa haastatellaan Kansanlähetyksen radiotyöntekijää Veijo Ollia, joka kävi viime syksynä tutustumassa Kansanlähetyksen työhön Etiopiassa. Hänen tekemiään juttuja olet voinut kuulla radiosta. Jälkeenpäin voit käydä kuuntelemassa ne avaimia.net-sivustolta.

Kuvassa ylhäällä seisot tien varressa poikien kanssa. Teillä näyttää olevan hauskaa. Miten löysitte yhteisen kielen ja huumorin?

Pysähdyimme katselemaan Etelä-Etiopiassa olevaa isoa järveä. Pojat kulkivat tiellä aasin perään kiinnitetyillä kärryillä. Huomattuaan ulkomaalaisia tienposkessa he hyppäsivät kyydistä ja tulivat kohti. Aluksi yritimme jutella, mutta koska emme ymmärtäneet toisiamme, homma meni nauruksi. Monesti se, että ei ymmärrä mitä toinen sanoo, kääntyy huumoriksi − on koomista huomata, että minkä tahansa asian selittäminen ilman yhteistä kieltä vaatii kekseliäisyyttä, kehonkieltä ja rautalankamalleja.

Etiopia on köyhä muttei kurja maa. Ulkomaalainen tuo yleensä rahaa, ja sitä nämäkin pojat olivat vailla. Aina hyväntuulinen kohtaaminen ei säily kuvankaltaisena loppuun saakka. Kun nousin autoon, yksi pojista nappasi auton ovesta vesipullon ja kipitti aasin vaunujen kyytiin. Monet keräävät tyhjiä vesipulloja, joita voi perhepiirissä täyttää ja käyttää juomapulloina pellolla työskennellessä. 

Etiopialainen mopo
Liikennekulttuuri on eri puolilla maailmaa hyvinkin erilainen. Millaisen liikeenteen keskellä lähettien täytyy oppia liikkumaan?

Liikennekulttuuri on todella erilainen. Kuvassa on pieni kolmipyöräinen taksi tai minibussi (Badzadz) − kummalla nimellä sitä kutsuukaan. Tiellä liikkuu myös normaalin kokoisia busseja katolle sijoitettuine kaiuttimineen ja yhdeksän hengen pikkubusseja, joihin Etiopiassa näyttäisi hyvin mahtuvan huomattavasti enemmän. Joskus liukuovikin jää sulkematta, tai se näyttää olevan hyvin vaikea sulkea. Lisäksi tien täyttävät aasit kärryineen, vedenhakijat, kävelijät ja karja.

Tästä kaikesta syntyy kaaos, jota on vaikea selittää. Miltä tuntuu, kun yhäkkiä väistelet autolla ihmisiä, myös lapsia, karjaa ja tietysti harvoja autoja? Edessäsi oleva päättää kääntyä vasemmalle, ja sinun pitää koukata oikealle, ettet törmää. Tai kun tietä ei enää juuri tieksi tunnista, ajat mielummin pientareella. Nostan hattua läheteillemme, jotka ovat opetelleet ajamaan niin, että pitää koko ajan hahmottaa, mitä yllätyksiä voi tapahtua. Bussi voi vaikka tulla suoralla tiellä vastaan sinun kaistallasi, koska sen kaista onkin juuri siinä kohden aivan ajokelvoton.

Etiopialaista kahviaLähetti saa oppia elämään myös uuden ruokakulttuurin keskellä, ilman suomalaista makkaraa ja suomalaista kahvia. Monessa maassa on kuitenkin omat hienot juttunsa.  Mitä jäit kaipaamaan Etiopiasta?

Sormilla syömistä, tai tarkemmin ruuan syömistä etiopialaisen letunkaltaisen leivän avulla. Tämä ruokailutapa on jotenkin meidän tapaamme sosiaalisempaa, ja jokaisen suupalan eteen on ruokaa kunnioittaen nähtävä enemmän vaivaa.  Olen kyllä päässyt myös Suomessa harrastamaan samanlaista ruokakulttuuria turvapaikanhakijaystävän tekemillä ruuilla. Tämä ruokailutapa on yleinen mös Etiopian ulkopuolella.

Mutta mausteinen etiopialainen ruoka on kyllä maukasta, ja sen syöminen on hyvä hetki hengähtää paikoitellen paahtavan auringon alla. Kahvi, jota kuvassa juon, on myös hyvää. Pehmeä maku ja Etiopian pienen pienet kahvikupit nostavat kahvihetken kokoaan suuremmaksi − koska kahvia on vähän, tulee jokaista kulausta maistella rauhassa. Ehkä ruokakultturissa jotenkin oleva kiireettömyys jätti jäljen, etenkin kun pääsi istumaan samaan pöytään etiopialaisten kanssa.

Mitä opittavaa meillä suomalaisilla olisi etiopalaisesta kulttuurista?

Tämä on vaikea kysymys. Ensimmäisellä vierailulla ja ensimmäisillä kohtaamisilla kukin maa näyttää aina vain ensimmäiset kasvot. Niiden taakse ei välttämättä pääse.

Minulla on matkoilla se ilo, että saan kulkea ”matti meikäläisenä”. Siten pääsee juttelemaan ja kohtaamaan ihmisiä ilman mitään väliin tunkevaa jäykkyyttä. Haastatteluja miettiessä ymmärtää myös paljon maan tavoista, kulttuurista ja olemuksesta. Opittavaa löytyy ja niitä asioita olen pyrkinyt välittämään radiojutuissa, joita matkalta olen tehnyt.

Tässä kuitenkin yksi oppi, joka matkalla jäi mieleeni. Olemme oman kulttuurimme kasvatteja, eikä Etiopiaa voi ymmärtää meidän kulttuurimme kautta. Eräs Lähi-idästä tullut ystäväni oli kauhuissaan Suomessa, kun hän aamulla lähti kävelemään tielle − tiellä ei ollut ketään! En ymmärtänyt asian ongelmaa. No, Etiopiassa päivä näyttää maaseudulla alkavan sillä, että tullaan ulos kodeista, joissa lähinnä nukutaan, valmistetaan ruokaa ja pidetään sadetta. Ihmiset tulevat tielle ja tapaavat siellä toisiaan. Kulttuurissa ihminen on keskeisellä paikalla; on tärkeää kohdata toisiaan jo heti aamulla. Nyt ymmärrän ystäväni tuskaa ja tiedän, mitä hän tarkoitti kauhistelullaan.

Kohtaaminen Etopiassa
Millaista on tehdä haastatteluja ihmisten kanssa, joiden puhetta  ei ymmärrä?

Vaikka ei ymmärrä puhetta, toisinaan ymmärtää hieman suuntaa, mihin päin toisen vastaus värittyy. Kehonkieli ja äänenpainot antavat osviittaa. Tunnekokemuksia välittyy, vaikka ei ymmärrä. Tein haastatteluja muun muassa raamatunkäännöstyöhön liittyen, ja tästä näkökulmasta ymmärsi hyvin, miten tärkeää on kunkin saada Raamattu omalle kielelleen.

Joitakin haastatteluja teimme kahdesti tulkattuna, eli suomesta amharan kautta konsoksi ja konsosta amharan kautta suomeksi. Kielitaidottomana haastattelijana ei tämän jälkeen enää voinut olla aivan varma, kuka sanoi ja mitä. Käännösvaiheissa aina sanoma hieman elää, se tulkitaan ja siirretään toiselle kielelle. Tämän kokemuksen jälkeen kiitollisuus omakielisestä Raamatusta nousee korkeuksiin ja kaipaus, että kohtaamani ihmiset saisivat lukea Raamattua omalla kielellään, tulee hyvin lähelle.


Miriam haastateltavana
Miten lähettien haastattelut eroavat siellä paikan päällä ja täällä Suomessa?

Paikan päällä tehty haastattelu on aina enemmän kuin muualla tehty. Haastateltava on kotikentällä, ja asioita on helpompi jakaa. Jokaiselle on kotoisampaa olla haastateltavana tutussa ympäristössä.

Myös haastattelijalle kaikki on helpompaa, ympäristö asettaa asioita oikeisiin mittakaavoihin, herättää kysymyksiä ja tekee toiset kysymykset tarpeettomiksi.

Toinen näkökulma on se, että vaikka haastattelen lähettiä, Suomesta tullutta, paikan päällä korostuu se, ettei lähetti ole kaiken keskipiste. Keskiössä on maa, kansa, ihmiset ja heidän parissaan tehtävä työ. Etiopia etenkin korosti sitä, että saamme olla suuressa mukana omalla paikallamme − yhteistyökirkkomme yli kahdeksan miljoonan jäsenensä kautta tekee itse paljon, mutta lähettimme palvelevat heitä juuri siellä, missä meitä vielä tarvitaan.

Mikä oli innostavinta, mitä koit matkallasi?

Innostavin konkretisoituu haastatteluun konsonkielisen Raamatun äärellä. Maalaiskylässä kohtaan naisen, viiden lapsen äidin, joka peltotöiden välillä on päässyt kirkon lukutaitokouluun ja oppinut lukemaan. Nyt haastattelun lomassa hän lukee Uudesta testamentista minulle katkelman, jossa Jeesukselle esitetään kysymys, kenen vaimo kaikkien veljesten vaimona ollut nainen on taivaassa. Kun kysyn naiselta, miksi tämä kohta, niin hän kertoo, että heillä on edelleen sama tapa. Kun mies kuolee, hänen veljensä saattaa ottaa lesken vaimokseen.

Haastattelemani nainen toimii nyt seurakuntansa naistyön johtajana. Raamatunkäännöstyö, johon liittyy lukutaitotyö, on valtava työ − siinä kohdataan ihmisten tarpeita niin monella tasolla. Sen ansiosta ihmiset pääsevät selvyyteen uskostaan Raamatun sanan kautta, oppivat lukemaan ja etsimään lisää ymmärrystä ja voivat käydä palvelemaan kansaansa. Raamatunkäännöstyön käynnistämä liikehdintä jatkaa kulkuaan.

 

Etiopia auringonlasku

Veijo Olli
Vastaaja on Kansanlähetyksen radiotyöntekijä. Käy kuuntelemassa hänen radiojuttunsa ja lukemassa hänen bloginsa. Joulukalenterin 12. luukusta löydät lisää Etiopiaa. Käy katsomassa täällä keitä Kansanlähetyksellä on Etiopiassa lähetystyössä.

 

Kuvat: Mikael Halleen