Pidän ystävääni kädestä kiinni. Hän pyyhkii kyyneliä silmistään ja sanoo: ”Kaiken kärsimyksen ja tuskan jälkeen minä tulin tähän maahan vain

”Näin takanani valtavan vuoren, jonka yli olimme päässeet yöllä”, pakomatkalla ollut nainen kertoo. Kuvituskuva.

Äidin pitkä matka

Pidän ystävääni kädestä kiinni. Hän pyyhkii kyyneliä silmistään ja sanoo: ”Kaiken kärsimyksen ja tuskan jälkeen minä tulin tähän maahan vain kuolemaan. Kunpa tietäisit kaikki rankat kokemukset, jotka olen käynyt läpi – kipeän avioliiton, eron ja miehen uhkaukset. Sen jälkeen tuli vielä raskas pakomatka Eurooppaan.

Minä en ole enää nuori ihminen. Minulla oli oma liike ja asuin tyttäreni kanssa vanhempieni luona hyvässä asunnossa.

Elämäntilanteeni oli kuitenkin niin vaikea, että päätimme lähteä Eurooppaan. Et usko, minkälainen se matka oli! Öisin kuljimme jalkaisin, päivisin piileskelimme oman maani poliisia luolissa. Yöllä oli pilkkopimeää, kaksi salakuljettajaa kantoi minua kainaloista ja sillä tavalla he raahasivat minua eteenpäin. Rukoilin heitä jättämään minut metsään kuolemaan, koska en jaksanut enää kulkea. Minulla on sokeritauti ja muutenkin kuntoni on heikko, mutta tyttäreni takia minun oli jaksettava askel askeleelta.

Aamulla, kun tuli valoisaa, näin takanani olevan valtavan vuoren ja kysyin salakuljettajilta: ”Tuoltako me tulimme yöllä?” He vastasivat myöntävästi. En voinut uskoa, että olin laskeutunut alas siltä vuorelta! Se oli todellinen ihme.

Pitkän pakomatkan lopulla saavuimme Turkkiin. Sieltä yritimme kaksi kertaa päästä kumiveneellä Kreikkaan. Molemmilla kerroilla jouduimme kääntymään takaisin. Merivesi kasteli meidät litimäriksi. Tyttäreni itki viluissaan. Meillä ei ollut vaihtovaatteita ja jouduimme istumaan ulkona odottamassa seuraavaa yötä ja uutta yritystä seilata Välimeren läpi. Toisen kerran jälkeen eräs sikäläinen nainen armahti minua ja tytärtäni. Hän päästi meidät lämpimään suihkuun ja antoi vaihtovaatteet ja ruokaa. Olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen.

Kolmannella yrittämällä pääsimme perille. Meitä oli yli 60 ihmistä sullottuina pieneen kumiveneeseen. Laineet iskeytyivät veneen yli ja merivesi kasteli meidät. Pelkäsin kuollakseni. Puristin tytärtäni rintaani vasten ja ajattelin, että jos kuolemme, niin kuolemme yhdessä. Mutta Jumala auttoi ja selvisimme hengissä.

Sen jälkeen matka jatkui jalkaisin Makedonian ja Serbian metsien kautta eteenpäin. Olimme matkalla yli kuukauden. Yhtenäkään yönä emme nukkuneet minkäänlaisessa talossa, vaan metsässä ulkosalla tai teltoissa, joita oli varattuna joissain paikoissa pakolaisille.

Kerran kaaduin pahasti, kun ylitimme vuolaasti virtaavaa jokea. Polveni iskeytyi joen pohjassa oleviin kiviin. Hädin tuskin pääsin kulkemaan. Myöhemmin saavuimme paikkaan, jossa oli pakolaisille tarjolla lääkäripalveluja teltassa. Lääkäri katsoi jalkaani ja sanoi, että saan olla kiitollinen siitä, että luita ei katkennut. Sain polveeni tukisiteen ja taas matka jatkui.

Pitkä pakomatka kulki korkean vuoriston läpi. Kuvituskuva.

Eräässä paikassa annettiin pakolaisille ruokaa. Siellä oli teltassa tarjolla kuumaa kaakaota. Tyttäreni meni hakemaan kaakaota, mutta hänet ajettiin pois. En tiedä, miksi. Hän itki katkerasti. ”Älä välitä”, sanoin. En voinut tehdä mitään, en pystynyt antamaan ainoalle tyttärelleni edes kupillista kaakaota. Minkälainen äiti minä olen? Vieläkin hän muistaa tämän tapauksen. Hän on katkera minulle niin monista asioista.

Kyyneleet virtaavat vuolaasti ystäväni poskia pitkin ja hartiat hytkyvät itkun takia. Sitten hän katsoo minuun ja hymy välähtää kasvoilla. ”Kun lähdin kotimaastani, olin muslimi. En ollut mitenkään uskonnollinen, mutta jos olisin jäänyt kotimaahani, kuolisin varmaankin muslimina. Nyt Euroopassa olen oppinut tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani. Minulla on iankaikkisen elämän toivo. Jos kuolen tähän sairauteeni, niin minä pääsen Taivaan kotiin Jeesuksen luo. Siellä ei ole itkua, tuskaa eikä kuolemaa ja siellä kaikki entinen on mennyttä. Tämä pitkä matkani ei ole ollut turha, vaan osa Jumalan suurta suunnitelmaa.”

Kertomuksen on kirjoittanut muistiin pakolaistyöntekijämme Saksassa. Turvallisuussyistä ei nimiä eikä kuvia henkilöistä voi julkaista.

Tule mukaan pakolaistyöhön. Lahjoittamalla tämän artikkelin kohdalla tuet maahanmuuttajatyöntekijämme työtä Saksassa.

Jumalan siunausta elämääsi!